Puoliväliorientaatio

Taas täytyy todeta, ettei tätä ajan kulua voi uskoa. Apua. Siis puoliväli. Koska edelleenkin tykkään analysoida kulttuurijuttuja, niin päätin pitää itselleni pienen puoliväliorientaation, sellaisen jonka yleensä järjestämme vaihto-oppilaille Suomessa. Ehkä se auttaa saamaan loppuajasta Madalla vielä enemmän irti.

Ihan ensin, kuvassa 1 näkyy piirtämäni ”kulttuuriin sopeutumisen käyrä”, jossa olen arvioinut mielialaani menneinä kuukausina. Kuten näkyy, käyrä heittelee aika lailla. Täytyykin todeta että täällä olen elänyt mahtavia hetkiä, mutta toki mukaan on mahtunut myös vaikeuksia ja koti-ikävää. 

Kuva 1. Alamäkiä löytyy, mutta ylämäkiä sitten vähintään yhtä monta!

Mainitakseni joitakin esimerkkejä, sanoisin että mieliala on ollut korkeimmillaan kun on tullut hyvin toimeen perheen ja kavereiden kanssa, huomannut ymmärtäneensä malagassia tai oivaltanut jonkin olennaisen asian kulttuurista, päässyt matkustamaan ja näkemään monipuolisesti Madagaskaria, sekä päässyt ensimmäistä kertaa ranskankielisestä tentistä läpi.

Kaikista ikävimpiä hetkiä puolestaan ovat olleet ne, kun on ollut todella väsynyt, eikä ole yhtään ymmärtänyt miksi jokin asia tehdään niin eri tavalla kuin mihin on itse tottunut. Toisaalta myös päivä, jolloin Internet-yhteys ja lämpimän veden tulo katkesivat samanaikaisesti kotona, oli aika mieleenpainuva. (Nettiyhteys on siis edelleen poikki, mutta lämminvesisäiliö korjattiin muutaman viikon sisään.) Sähkökatkokset ja rankkasateet puolestaan ovat olleet tähän asti ihan jännittäviä, vaikka on niilläkin haittapuolensa.

Toiseksi, pohdin kokemuksiani ja oivalluksiani neljällä eri tasolla: personal, interpersonal, intercultural ja global (kuva 2).

Kuva 2. Kansainvälisyyskasvatuksen neljä tavoitetasoa. 

(Lähde: http://www.afs.org/afs-and-intercultural-learning/afs-educational-goals/)

1. Personal realm

Eli toisin sanoen mitä olen oppinut itsestäni täällä ollessani. Vähintäänkin sen, että minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni ja maailmasta. Uusia tilanteita tulee jatkuvasti, joissa tuntee itsensä ihan pikkulapseksi: epävarmaksi ja tietämättömäksi. Mutta ne juuri ovat niitä hetkiä, kun kasvaa eniten!

Minusta on täällä ollessani tullut ainakin kärsivällisempi ja stressaan paljon vähemmän. Olen myös huomannut loppujen lopuksi olevani aika hiljainen ja kuuntelevainen maailman mittakaavassa (tosin osa johtuu kyllä varmasti kielimuuristakin). Yksi asia, joka selittää vaikeita hetkiä, on kenties se että olin Suomessa jo tottunut elämään aika itsenäisesti, ja siksi oli hieman hankalaa sopeutua perhe-elämään, ja vieläpä aika erilaisiin tapoihin ja kulttuuriin. Viimeisenä täytyy mainita vielä se, etten enää säikähdä kaiken maailman eliöitä (hämähäkkejä, sisiliskoja..) törmätessäni niihin huoneessani! Sisiliskoja tulisi itse asiassa kohdella kuin kavereita, sillä ne syövät hyttysiä ja kärpäsiä.

2. Interpersonal realm

Itseni ja muiden välisestä kommunikaatiosta, sekä yleensä muista ihmisistä olen oppinut ehkä eniten kieleen liittyviä asioita. Ja sen, mitä ilmeet ja eleet, sekä hiljaisuus kertovat! Varsinkin alussa tuli opittua lukemaan ihmisten elekieltä, kun ei vielä ymmärtänyt lähes sanaakaan keskusteluista. Olen myös huomannut, miten erilaiset eleet toimivat eri kulttuureissa, ja mitä on epäkohteliasta sanoa ja mitä puolestaan sanotaan hyvinkin vapaasti. Poskisuudelmat eivät tunnu enää niin väkinäisiltä kuin aluksi, enkä enää ota esimerkiksi ulkonäkööni liittyviä kommentteja niin vakavasti.

Tuntuu myös, että ihmisiä on helppo lähestyä, oli kyseessä kuka tahansa. Ylipäänsä kommunikoinnin merkityksen ymmärtäminen on ollut yksi suurista oivalluksistani täällä! Tarkoitan sillä siis, että olen todella huomannut, kuinka paljon mahdollisuuksia aukeaa, kun vain rohkeasti ottaa ihmisiin yhteyttä. Päinvastaisena esimerkkinä myös se, kuinka paljon menettää, kun yhteyttä ei ole (päällimmäisenä Internetin puuttuminen yliopistolla ja kotona; toisin sanoen pistän nykyään tieteen nopean kehittymisen lähes kokonaan Internetin ansioksi).

3. Intercultural realm

Sitten vähän laajempiin kokonaisuuksiin. Malagassikulttuuri poikkeaa suomalaisesta monella eri tavalla, mutta pikku hiljaa se on auennut minullekin. Näkyvimpinä ehkäpä musiikki ja ruokakulttuurit, käytöstavat jne. mutta pinnan alla on paljon muutakin!

Ensimmäisenä tulee mieleeni aikakäsitys. Täällä ei stressata aikatauluista, aikatauluja ei edes pahemmin ole. Kalenterini on pysynyt tyhjillään, sillä suunnitelmat lyödään lukkoon yleensä vasta päivän-paria ennen itse tapahtumaa. Myöhästyminen ei ole niin vakavaa, ja odotteluun ja istuskeluun käytetään paljon aikaa. Maailma ei kaadu, jos bussi hajoaa ja myöhästyy muutaman tunnin (VR:n ja HSL:n työntekijät voisivat ehkä harkita mukavaa työilmapiiriä Madagaskarilla).  Aina on aikaa pysähtyä juttelemaan tuttujen ihmisten kanssa.

Toisena nostan esiin jakamiskulttuurin ja yhteisöllisyyden. Jos sinulla esimerkiksi on ruokaa, niin oletuksena on, että tarjoat siitä automaattisesti kaikille. Se on tapa, ja mikäli et tarjoa niin luultavasti sinulta tullaan kysymään, että saisiko maistaa vähän. Tämä tuntui aluksi ärsyttävältä, mutta nyt olen tottunut varaamaan aina hieman ylimääräistä mukaani ja pyydän jo muiltakin sujuvasti oman osuuteni. Sukulaiset vierailevat toistensa luona usein ja ovat osa perhettä, meillä käy joku lähes joka päivä. Ovia pidetäänkin päivisin auki. Kulttuuriin sisältyy myös erilaisia yhteisöllisiä tapoja, kuten vaikkapa yliopistolla eri vuosikurssien laulut ja taputusrytmit.

Viimeinen suuri ero, jonka nostan tässä esille, on tuottanut minulle ehkä erityisesti vaikeuksia. Täällä on ihan erilainen tapa organisoida asioita.  Suomalaiset jakavat tehtävät jokaiselle ennen kuin aloittavat työt, malagassit puolestaan tarttuvat kukin työhön ilman suurempia ohjeita ja kuin ihmeen kaupalla kaikki toimii yhteen. Ei ole vielä täysin auennut minulle että miten tämä tapahtuu, ja usein teenkin jotain väärin kun yritän toimia oma-aloitteisesti ilman ohjeistusta. Varsinkin perheessä tämä on tuottanut hankaluuksia, kun yritän osallistua kotitöihin, mutta kukaan ei näe tarvetta ohjeistaa siihen millään tavalla. Kun kysyn että voinko auttaa, saan vastauksen että ei tarvitse (koska olisi epäkohteliasta pyytää apua), mutta sitten kuitenkin kaikki olettavat että osallistun. Koko ajan kuitenkin sujuu paremmin!

Täytyy vielä todeta että suomalaisessa ja madagaskarilaisessa kulttuurissa on paljon samaakin, ja monesti on tuntunut että ehkä olin edellisessä elämässäni malagassi. Täällä ollaan esimerkiksi hyvin kohteliaita ja ihmiset ovat myös tietyllä tavalla ujoja, mikä varsinkin muistuttaa minua koti-Suomesta. 

4. Global realm

Tekstistä on venynyt jo todella pitkä, joten kenties tiivistän tämän viimeisen kohdan avaamatta oivalluksiani sen kummemmin. Jääpähän jollekin sitten enemmän oivallettavaa, jos joku joskus eksyy tänne tai muualle vaihtoon. Lyhyesti ja ytimekkäästi:

- Kaikki asiat ovat loppujen lopuksi kytköksissä toisiinsa, kaikella on merkitystä kaikkeen. 

- Kaikki on suhteellista (esim. pitäisikö antaa rahaa lapselle kadulla että hän saisi ruokaa, vai rahoittaa opiskelijan Internetin käyttöä yliopistolla että valtio kehittyisi tieteen välityksellä).

- Mitä oikeasti tarkoittaa ja ei tarkoita sana ”kehitysmaa”.

Tuntuu, että maailmankuvani on taas tarkentunut huomattavasti, ja että motivaationi ja uskoni tekemiini asioihin on kasvanut todella paljon. Tästä on kuin onkin siis erinomaista jatkaa!

~ Nina 

Clubien kautta sademetsiin

Yliopistolta voi löytää vaikka minkälaista toimintaa, kunhan vaan juttelee ihmisille. Ulkomaalaisena sinua pyydetään muutenkin lähes kaikkeen mukaan, joten haastavampaa voi olla valita että mihin jättää menemättä. Esittelen tässä muutaman järjestön, jonka toiminnassa olen ollut mukana.

 

MEGA (Mutuelle des Étudiants Géographes d’Antananarivo) on maantieteilijöiden ainejärjestö. Se järjestää laitoksen opiskelijoille kaikenlaista aktiviteettia urheilusta bileisiin. Urheilutoiminta on ehkä kaikista näkyvintä, sillä joka keskiviikko pelataan joko laitoksen sisäistä jalkapallo- tai koripallosarjaa, tai sitten maantieteilijät kohtaavat jonkun toisen yliopiston joukkueen. Maantieteilijät ovat myös hyvin innokkaita kannustamaan omia joukkueitaan! 

Laitoksellamme toimii myös Club Vintsy, joka on WWF:n kanssa yhteistyötä tekevä ympäristökerho. Se järjestää ympäristökasvatusta, retkiä ja muuta aktiviteettia opiskelijoiden toiveiden perusteella. Olemme muun muassa kunnostaneet kampuksen piha-alueita puhdistamalla niitä roskista ja istuttamalla kasveja. Kerhon opiskelijat pitävät keskenään myös English Clubia, sillä todella moni olisi halukas oppimaan englantia. Englannin opetus on ranskankielisessä koulumaailmassa hyvin vähäistä, ja varsinkin keskustelu tuottaa vaikeuksia. Olen käynyt English Clubissa muutamaan otteeseen vetämässä keskustelua.

Järjestimme Club Vintsyn kanssa myös "Garden Partyn" kerätäksemme rahaa yhteistä retkeä varten. Viime viikolla tämä retki sitten toteutui ja lähdimme bussilla kohti Ranomafanan sademetsiä. Tuli hieman edellinen opintomatka mieleen odotellessamme kuudelta aamulla bussia yliopistolla vain todetaksemme että se on edelleen korjaamolla ja saapuu joskus yhdeksän aikaan. Paluumatkan vaikeudet olisi pitänyt osata ennustaa jo siinä vaiheessa, sillä bussi tietysti hajosi ja vietimme koko aamupäivän pikkukylässä, joka sattui onneksi kohdalle juuri sillä hetkellä. Kaikki tämä kuitenkin stressasi minua yllättävän vähän, joten ehkä malagassien mentaliteetti alkaa tarttua! Hyvin se aika kului pelaillessa ja kuunnellessa muiden lauleskelua kolmen kitaran ja rummun säestämänä. 

Itse Ranomafana oli huikea! Ylipäänsä ihana nähdä pitkästä aikaa metsää, ja sademetsä on tietenkin vielä miljoona kertaa jännittävämpi (kuva 1). Ranomafanasta löytyy eksoottisten kasvien ja eläinten lisäksi myös kuumavesilähteitä, joissa pääsimme uiskentelemaan. Sitten toteutimme vielä pienen kyselytutkimuksen sademetsän keskeltä löytyvässä pikkukylässä ja tutustuimme ValBio-tutkimuskeskuksen toimintaan.  Ei uskoisi kuinka paljon tunteita keskuksen aulan pöydällä seisova Aalto-malja voi herättää! Tutkimuskeskus toimii siis yhteistyössä Helsingin yliopiston, Stony Brook Universityn (USA), sekä Antananarivon ja Fianarantsoan yliopistojen kanssa. Vinkkinä kaikille biologeille, maantieteilijöille ja muillekin tutkijoille, joita tämä ympäristö kiinnostaa!

 

Kuva 1. Ranomafanan kansallispuistossa.

Sitten palataan Tanaan ja vielä yhteen järjestöön. ISF (International Shama Fihavanana) on kansainvälisten opiskelijoiden perustama yhteisö, joka ei kuulu millään tavalla yliopiston piiriin. Löysin sinne komorilaisten opiskelijoiden kautta, ja tällä hetkellä järjestössä onkin itse asiassa vain malagasseja, komorilaisia ja minä. Tarkoituksena on tutustua toistensa kulttuureihin esimerkiksi ruuanlaiton ja erilaisten esitelmien kautta.

Viikonloppuna pidin ISF:lle lyhyen esitelmän ja ryhmäkeskustelun kulttuurieroista yleisesti, ja pääsin hyödyntämään Suomessa keräämääni kokemusta kansainvälisyyskasvatuksesta. Jos aihe kiinnostaa tarkemmin, niin katso tämä linkki (erityisesti kohta "Hofstede's Cultural Dimensions"). Tiedoista on ollut itsellekin hyötyä, kun on pohtinut kulttuurierojen eri aspekteja ja osannut sitten suhtautua erilaisiin tilanteisiin paremmin.

Tässäpä nyt olivat ne clubit, joissa olen itse viettänyt täällä eniten aikaa! Muita löytyy varmasti joka laitokselta aina raamattu- ja kuvataidekerhosta alkaen. Suosittelen liittymistä johonkin, ellei sitten halua viettää vaihtovuottaan yksin pohdiskellen. Joka tapauksessa kerhotoiminta on hyvä tapa integroitua ja tutustua kanssaopiskelijoihin, ja kansainvälisiltä opiskelijoilta saa myös arvokasta vertaistukea.

~ Nina 

Valtio, ja kun sitä ei ole

Monet ovat kyselleet, mikä tämän saaren poliittinen tilanne sitten on, kun vastaukseni moneen asiaan on ollut että "se johtuu tästä poliittisesta tilanteesta". No, tässä on oma näkemykseni tiivistettynä.

Madagaskar on itsenäistymisensä jälkeen (1960) elänyt kriisistä toiseen. Viimeisin tilanteen kärjistyminen nähtiin vuonna 2009, kun Antananarivon entinen pormestari Andy Rajoelina syrjäytti vallassa olleen presidentti Marc Ravalomananan. Ravalomanana lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan ja siellä on ja pysyy edelleenkin. Rajoelina puolestaan muutti Madagaskarin perustuslakia ja hyväksytti sen epäilystä herättäneellä kansanäänestyksellä. Tapahtumien seurauksena Madagaskar erotettiin Afrikan Unionista ja muutkin ylikansalliset elimet asettivat sanktioita ja leikkasivat kehitysapua. Arvata saattaa, että maa lähti ajautumaan entistä syvemmälle köyhyyteen. 

Neljä vuotta on kulunut sekasorrossa, mutta tilanteeseen nähden melko rauhallisesti. Malagassit näyttävät tällä hetkellä elävänsä kukin omaa elämäänsä. Kun valtio ei valvo, niin jokainen tekee mitä huvittaa ja mihin kykenee. Poliitikkoihin ei jakseta uskoa, sillä yleisen mielikuvan mukaan politiikkaan lähtevät mukaan vain ne, jotka haluavat rikastua. Ensimmäinen poliittinen keskustelu, jonka täällä kävin, oli että "tiesitkö muuten että meidän väliaikainen presidentti Andy Rajoelina oli ennen ammatiltaan DJ?". 

Ilman valtion kontrollia kuilu rikkaiden ja köyhien välillä vain kasvaa. Ruoka, työpaikat ja koulunkäynti ovat ensimmäisenä pois kaikista köyhimmiltä. Kerjäläisten määrä kaduilla on kasvanut. Ehkä pahinta on, että monikansalliset yritykset ovat huomanneet tilaisuutensa tulleen, ja syöksyneet Madagaskarille ottamaan kaiken hyödyn tilanteesta irti. Kun ei ole selvää mitä laki sanoo tai jos laki sanoo hyvin vähän, on helppo kerätä mm. maaperän rikkaudet omaan taskuun maksamatta oikeastaan mitään Madagaskarin valtiolle. Korruption kukoistaessa on myös helppo maksaa esimerkiksi sataman työntekijöille ja salakuljettaa harvinaista ruusupuuta (Dalbergia baronii) ulkomaille. Tai jättää huomioimatta tehdastyöntekijöiden oikeudet ja turvallisuuden maksimoidakseen voitot. Ei kukaan kuitenkaan tule valvomaan asiaa. Samanaikaisesti valtion suurimmat tulonlähteet pienenevät, kun turistit välttelevät saarta peläten turvallisuutensa puolesta.

Kansainvälisesti Madagaskar on sentään onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen sovun, sillä kehitysapua virtaa jälleen maahan. Ilmeisesti Andy Rajoelina hyväksyttiin "väliaikaishallinnon presidentiksi", ja tämä oli kaikille osapuolille ihan okei. Vaaleja on kuitenkin aina siirretty eteenpäin syystä jos toisestakin. Nyt kuitenkin näyttää siltä että ne olisivat oikeasti tulossa! Vaalipäiväksi on määrätty lokakuun 25. päivä. (Täytyy pitää sormet ristissä ja koputtaa puuta ym. että ne nyt sitten varmasti vihdoin järjestettäisiin.)

Kansainvälinen yhtöisö eliminoi vaaleista sekä Andy Rajoelinan että ex-presidentin vaimon Lalao Ravalomananan. Kumpikin puolue asetti uudet ehdokkaat, mutta myös edelliset ovat kampanjoissa voimakkaasti mukana. Myös pitkäaikaisen sosialistihallitsijan Didier Ratsirakan sukulainen Roland Ratsiraka on vaaleissa ehdolla. Itse Didier Ratsiraka eliminoitiin. Jotkut ovatkin sanoneet, että suurin voittaja näissä vaaleissa on kansainvälinen yhteisö, ja että Madagaskar toimii vain pelinappulana. 

Mutta Antananarivon kadut ovat tosiaan täyttyneet vaalimainoksista ja vaalipropaganda-autot ajelevat jatkuvasti tästä asunnon ohitse (kuva 1). Parasta on, että ehdokkaita on sellaiset 33 kappaletta ja lähes jokaisella ehdokkaalla on oma tarttuva vaalibiisinsä! Näitä rytmikkäitä "yhdessä voimme voittaa"-kappaleita tulee sitten televisiosta peräjälkeen. Sanomalehdet ovat televisiokanavien tavoin melko puolueellisia, eli kirjoittavat usein vain tietyistä ehdokkaista. Tämä kaikki on todella mielenkiintoista seurattavaa omasta näkökulmastani, mutta samalla toivon todella että kaikki menisi hyvin loppuun asti ja vaalit olisivat edes niin rehelliset kuin ne näissä oloissa voivat olla.

Kuva 1. Vaalimainoksia Ampefilohan kaupunginosassa. Lähes joka aamu edellisten päälle on liimattu uudet.

Viime viikolla sain myös kokea konkreettisesti mitä tapahtuu, kun valtio on siinä tilassa ettei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan. Opiskelijat aloittivat lakkoilun, sillä eivät olleet vielä kertaakaan saaneet opintotukiaan tämän lukuvuoden aikana. Yliopistolla ei järjestetty luentoja, sillä tie tukittiin ja opiskelijat heittelivät kiviä, jos joku yritti kampukselle. Ainakin neljänä päivänä poliisi tuli paikalle ja hajoitti väkijoukon kyynelkaasun avulla (kuva 2). Vaikka olimme kirjaston suojissa kavereideni kanssa, niin kaasua tuli ikkunoista sisään ja saimme siitä osamme. 

Kuva 2. EMMO-REG -joukot kampusalueella rauhoittelemassa tilannetta.

Ei se ollut kovin mukavaa, mutta toisaalta ymmärrän opiskelijoita erinomaisesti. Varsinkin heitä, jotka tulevat maaseudulta ja asuvat kaupungissa ihan yksin. Ilman opintotukea ei oikein tiedä millä sitä eläisi. Kaikki kuitenkin päättyi toistaiseksi hyvin, sillä tällä viikolla kaikille jaettiin kahden ensimmäisen kuukauden tuet. Nähtäväksi jää, millon loput tuet tulevat, ja mitä opiskelijoiden on tehtävä ne saadakseen. Sitä ennen toivon, että vaalit todellakin meneisivät hyvin, ja Madagaskarille saataisiin oikeasti enemmistön etua ajatteleva hallitus. 

Lopuksi muistutan vielä, että tämä on vain minun näkemykseni tilanteesta, ja että en todellakaan ole perillä kaikesta mitä täällä tapahtuu! Mutta jostain sentään ainakin luulen olevani. Toinen suomenkielinen versio Madagaskarin tilanteesta löytyy esimerkiksi tutkija Tuomas Aivelon muutama vuosi sitten kirjoittamasta blogista.

~ Nina

10 yötä lattialla

Minä ja noin sata muuta maantieteilijää olemme nyt turvallisesti takaisin vuorten lomassa, täällä pääkaupungissa! Opintomatka on ohi, ja täytyy sanoa että ne olivat varmasti kymmenen elämäni tähän asti mielenkiintoisinta päivää - ja yötä.

Poliittisesta tilanteesta ja muista ongelmista huolimatta Antananarivon yliopiston maantieteen laitos järjestää joka vuosi 2. ja 3. vuoden opiskelijoille opintomatkat johonkin päin Madagaskaria. 3. vuoden opiskelijat lähtivät tällä kertaa kohti länsirannikolla sijaitsevaa Morondavaa (kuva 1). Mukana oli myös yhdeksän laitoksen opettajaa.

Kuva 1. Opintomatkan reitti. Yövyimme mennessä muutaman yön Antsirabessa ja Miandrivazossa.

Olosuhteet olivat suhteellisen rankat, varsinkin tällaiselle kaikkiin mukavuuksiin tottuneelle suomalaistytölle. Kuljimme kahdella täyteen ahdetulla bussilla Madagaskarin heikkokuntoisia teitä pitkin. Molemmista busseista puhkesi kerran rengas, mutta onneksi kaikkeen oli varauduttu etukäteen. Täytyy sanoa, että malagassit osaavat kyllä matkustaa, tunnelma oli erinomainen koko reissun ajan! Myös kello kaksi aamuyöllä kun kaikkien on noustava bussista että bussi saadaan autettua lankkujen avulla sillan yli. 

Ruokailu tapahtui omakustanteisesti pienissä "gargoteissa" aina kun olimme jossain kaupungissa - tien päällä söimme "maantieteilijän lounaan" eli mitä kukin oli ostanut itselleen etukäteen. Ottaen huomioon malagassien yhteisöllisen kulttuurin, kaikki toisin sanoen jaettiin kaikkien kesken. Yöpyminen tapahtui lattiamajoituksena kaupungista riippuen paikallisissa lukioissa tai muissa rakennuksissa, missä oli suuria luokkatiloja. Ensimmäinen aamu tuli minulle pienoisena shokkina, ihmiset alkoivat heräillä siinä kolmen aikaan aamuyöstä ehtiäkseen suihkuun ennen kuin jono muodostui liian pitkäksi. Suihku oli ämpärillinen kylmää vettä ja vessa useimmiten reikä lattiassa. Mutta nopeasti siihen tottui!

Mitä sitten opimme tällä matkalla? Huikean paljon asioita. Pysähdyimme erilaisilla luonnonmaantieteellisillä kohteilla, ja näimme ensinnäkin kasvillisuuden muutoksen laskeutuassamme Antananarivon ja Antsiraben vuoristoisilta ylänköalueilta merenpinnan tasolle mangrovemetsien ja baobab-puiden ympäröimään Morondavaan. Ihmismaantieteen puolelta näimme sekä erinäköisten ja kokoisten kaupunkien kuin myös maaseudun elämää. Erityisenä mieleen jäivät Madagaskarin eurooppalaisimmaksi kaupungiksi kutsuttu Antsirabe (sivuhuomiona: se on muuten norjalaisten lähetystyöntekijöiden perustama) ja keskellä kuivaa maaseutua yhtäkkiä eteemme ilmestynyt kullankaivajien (kirjaimellisesti) kukoistava kylä. Lisäksi vierailimme erilaisissa tehtaissa, joista mieleeni muistuu parhaiten Morondavan kiinalaisomistuksessa oleva sokeritehdas kurjine olosuhteineen. Kuvassa 2 kuuntelemme maanviljelijöitä, jotka kertovat riisin-, pavun- ja maissintuotannosta Miandrivazossa. Paikallisten osuudet olivat aina malagassiksi, joten minun piti aina jälkeenpäin selvittää mistä puhuttiin.

Kuva 2. Maanviljelijä kertoo viljelytekniikoista. Ymmärsin malagassiksi, mikä lajike oli kyseessä, mutta kaikki muut yksityiskohdat piti selvittää jälkikäteen.

Noin päivän numero 7 kohdalla kaikki olivat jo erittäin väsyneitä ja muutama tyttö pyörtyikin (väsymys+kuumuus selittää aika paljon). Olin itsekin ihan poikki, ja elin jälleen pientä kulttuurishokkia. Yhteisöelämä 24/7 on näin suomalaiselle ekstrarankkaa, varsinkin kun puolet ajasta joku haluaa lainata tavaroitasi tai ottaa valokuvia kanssasi vain koska sinulla on eriväriset hiukset kuin kaikilla muilla. Onneksi opettajat ymmärsivät fyysisten hälytysmerkkien johdattelemana asian laidan, ja määräsivät kaikki pakolliselle siestalle. Illalla saimme myös luksusyöunet, peräti 7 tuntia.

Viimeinen päivä oli vapaa, jolloin saimme mennä mereen uimaan. Vihdoin vettä! Taas jälleen ymmärsin kuinka etuoikeutettu olen suomalaisena, meillä on järvenrantaa vaikka jokaiselle kansalaiselle ja ennen kaikkea me osaamme uida. Monelle malagassiopiskelijalle meressä uiminen oli lähes ensimmäinen kerta ja moni pyysikin opettamaan miten esimerkiksi kellutaan vedessä. Minä kun puolestani totuttelen tähän vuoristoelämään, niin olin kyllä ikävöinyt merta.

Paluumatkalla pohdiskelin kaikkea näkemääni ja kokemaani, enkä voi kyllä vieläkään uskoa että olen saanut kokea kaiken sen, mitä matkamme sisälsi. On uskomatonta, miten helpolta matkan järjestäminen vaikutti täällä, kaikkien vaikeuksien keskellä. Malagassit sen osaavat, kaikki järjestyy kun ei stressaa. Pays "moramora" ei ole turhaan saanut kutsumanimeään. 

~ Nina

PS. Nyt näköjään onnistuin lisäilemään kuviakin ensimmäistä kertaa, toivotaan että se onnistuu jatkossakin, vaikka lataaminen kestääkin ikuisuuden!

Kohta tulee jo kesä!

Apua, joko nyt on syyskuu?! Viikon päästä olen viettänyt Antananarivossa kaksi kuukautta. Elämä rullaa ja tuntuu että olen sopeutunut paremmin kuin hyvin (siitä suurin kiitos kuuluu aivan uskomattoman ihanalle host-perheelleni). Ajattelin nyt kirjoittaa pienen yleiskatsauksen siitä, millaista "normaali" elämä täällä oikein on.

Yliopistolla käyn lähes päivittäin, tällä hetkellä minulla on 6 kurssia. Joka perjantai laitoksen seinällä julkaistaan seuraavan viikon lukujärjestys, eli elämää pystyy suunnittelemaan aina noin viikolla eteenpäin. Kristilliset pyhät ovat vapaita, mutta muuten lomista ei osaa sanoa etukäteen. Olen yrittänyt kysellä lukuvuoden arvioidusta päättymisajasta, ja jotkut pohtivat että kaiken mennessä todella hyvin se voisi olla jopa tammi-helmikuun vaihteessa. Opettajat yrittävätkin kiriä aikaa kiinni ja joskus sopivat 3 luentoa samalle viikolle tai luennoivat neljä tuntia putkeen. Opiskelijat ovat välillä aika väsyneitä, minä mukaan lukien. Mutta onneksi on sitten niitäkin viikkoja kun puolet luennoista on peruttu, niin kerkeää joskus levähtämään. Olen onnistunut myös välttämään sunnuntai- sekä kello kuuden aamuluennot.

Olen tullut siihen tulokseen, että perheessä asuminen oli loistava ratkaisu. Suurin osa madagaskarilaisista opiskelijoista asuu vielä kotona ja käy esimerkiksi syömässä lounaan perheensä kanssa, jos vain suinkin ehtii. Se on myös taloudellisesti kannattavaa, koska bussimatka maksaa yli puolet vähemmän kuin lounas yliopistolla. Moni työssäkäyvä henkilökin käy kotona syömässä, ja silloin esimerkiksi virastot saattavat olla kiinni. Omilleen muutetaan yleensä silloin kun mennään naimisiin. Yhteiskunta on siis rakennettu paljolti perheen varaan; yksineläminen olisi raskasta ja tulisi myös kalliimmaksi. Jotkut komorilaiset opiskelijat ja maaseudulta tulleet malagassit asuvat yksin tai sukulaistensa kanssa, mutta sanovat tekevänsä niin vain koska ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Minulla oli ensimmäinen tentti muutama viikko sitten, ja täytyy sanoa että esseevastauksen kirjoittaminen ranskaksi oli vaikeaa ja hidasta. Täällä arvostelu on asteikolla 0-20 ja jos saa yli 10 niin pääsee läpi. Taisin saada ensimmäisellä yrityksellä alle 10 pistettä, mutta jos ryhmätyömme on mennyt hyvin niin ei tarvitse mennä uusimaan. Saapa nähdä. Itselleni on myös uusi kokemus, että arvosanat julkaistaan nimilistoineen laitoksen ilmoitustaululla - kaikki voivat siis mennä katsomaan miten kukin on pärjännyt! Positiivinen asia tentissä oli puolestaan se, että paperin yläreuna taitettiin ja teipattiin tenttiä palautettaessa siten, ettei opiskelijan nimeä voi nähdä. Nimet katsotaan vasta sitten kun kaikki paperit on korjattu, eli arvostelun luulisi ainakin olevan yhtenäistä kaikille. 

Ilma lämpenee täällä vuoristossa pikku hiljaa, rannikolla on kuulemma jo todella kuuma. Välillä on vielä viileitä ja tuulisia päiviä, mutta olen kuitenkin onnistunut saamaan jo kaksi auringonpistosta aurinkorasvasta ja päähineestä huolimatta. Tänään kävin host-siskoni kanssa ostamassa tarvikkeita viikon päästä alkavaa 3. vuoden maantieteilijöiden opintomatkaa varten, ja ostin mm. lierihatun. Se suojaa toivottavasti vähän paremmin. Opintomatkasta kirjoitan sitten lisää, kun olemme päässeet turvallisesti takaisin Tanaan!

Malagassin kielen kanssa olen edennyt siihen vaiheeseen, että pystyn muodostamaan lyhyitä lauseita puhuttaessa tietyn aihepiirin asioista. Ymmärrän myös yksinkertaisia keskusteluja, mutta suurin osa menee kuitenkin vielä täydellisesti ohi. Ranskasta puolestaan on muotoutunut sujuva keskustelukieli, mutta luennoilla pitää edelleen katsoa kavereiden muistiinpanoja, että kirjoittaa varmasti sellaiset sanat oikein, joita ei ole koskaan aikaisemmin kuullut. Edistystä on kuitenkin tapahtunut paljon ja sanavarasto laajentunut huimasti! 

Näin tällä kertaa, seuraavaksi ollaankin sitten matkatunnelmissa!

~ Nina

Neljäs kerta toden sanoo, melkein

Tyytyväinen "väliaikaisen viisumin" omistaja kuittaa! Prosessi oli hankala ja jatkuu edelleen, mutta ainakin nyt on vähän taukoa noista paperihommista. 

Viisuminhankinta alkoi jo Suomessa, heti kun sain tiedon että minut on hyväksytty vaihtoon (noin 2 kk ennen lähtöä). Madagaskarin suurlähetystö Saksassa hoitaa (ainakin vuonna 2013) Pohjoismaiden asioita, joten kannattaa varautua lähettämään kaikki paperit, passi mukaanlukien, sinne. Nettisivuilla on hyvät ohjeet kaikesta mitä tarvitsee, mutta epäselvyyksissä kannattaa aina soittaa ja kysyä. Työntekijät ovat mukavia, kunhan muistaa puhua kohteliaaseen sävyyn (Madame jne.). Minun kohdallani he esimerkiksi soittivat minulle vielä erikseen kun joitain papereita puuttui, joita ei ollut mainittu nettisivuilla. Sain sitten lähettää ne s-postilla, kun oli jo aika kiire. Tärkeintä on siis toimia ajoissa, sillä prosessissa voi kestää kaikkia papereita keräillessä. Esimerkiksi rikosrekisteriotteen tilaaminen kesti noin viikon. Kunhan kaikki on oikein täytetty niin viisumin saa kyllä.

Viisumi, jonka sain oli "visa long sejour étudiant - transformable". Se on voimassa vain ensimmäisen kuukauden maahantulon jälkeen, joten pidennysprosessi kannattaa aloittaa jotakuinkin heti. Host veljeni on töissä ulkoministeriössä, joten hän pystyi onneksi neuvomaan aika paljon. Jos hoitaa asioita yksin niin kannattaa kysyä neuvoa aina ja kaikilta kun vain pystyy, silloin menee luultavasti kaikki oikein paljon nopeammin. 

Tänä vuonna viisumiasioita hoitaa sisäministeriö. Se sijaitsee Lac Anosyn lähellä muiden ministeriöiden takana, sellainen harmaa rakennus. Oikea ikkuna löytyy kysymällä ja ovessa on lista papereista, mitä tarvitsee. Me kysyimme vielä varmuuden vuoksi virkailijalta, ja hän kirjoitti lapulle mitä kaikkea minulta puuttui. Osa papereista on siis samoja mitä tarvitsi jo Suomessa, joten kunhan kaikki alkuperäiset ovat mukana, niin on jo pitkällä. Kohdallani ongelmaksi muodostui virallinen läsnäolotodistus ja opintosuoritusote, sillä alkuperäiset oli pitänyt jo lähettää silloin Saksaan ja minulla oli enää kopiot mukana. Jouduin siis tilaamaan ne uudestaan Suomesta. Eli alkuperäisiä kannattaa ottaa useammat Suomesta mukaan!

Kaikki kopiot piti käydä todentamassa tai laillistamassa kunnantalolla (à la commune). Antananarivo on jaettu kuuteen eri osa-alueeseen ja kunnantalo on eri riippuen siitä missä asut. Todentaminen (certifier) tapahtuu niiden kopioiden osalta missä ei ole kenenkään allekirjoituksia ja laillistaminen (légaliser) kuvallisen henkilötodistuksen kanssa niiden papereien osalta jotka on allekirjoitettu. Rakennuksen seinällä oli isolla kyltti "EI KORRUPTIOTA", mutta siitä huolimatta yksi virkoilijoista sanoi antavansa leiman puolet halvemmalla jos maksamme suoraan hänelle. Emme kuitenkaan suostuneet tähän vaan maksoimme oikean summan (2400 Ar eli alle euron). Kannattaa ottaa kaikki kuitit talteen maksuista.

Toinen paikka missä täytyy käydä on sisäministeriön "Prefecture de Recensement", joka sijaitsee Tsimbazazan korttelissa. Sieltä täytyy hakea todistus, että sinut on kirjattu asukkaaksi Antananarivoon. Tämä tehdään väestönlaskentaa varten. Sinne tarvitsi myös kirjallisena pyynnön ja todistuksen siitä että on kirjoilla sekä koulussa että omassa korttelissa. Aina tarvitsee myös muutaman passikuvan, meneepä minne tahansa. Niitä on kulunut tähän mennessä kaikki 16 kappaletta jotka otin mukaan, toivotaan ettei siis enää tarvitsisi! Ohjeet kirjalliseen pyyntöön ja lista muista papereista löytyy prefektuurin aulasta. 

Sisäminiteriössä kävin pyörähtämässä 4 kertaa, sillä aina oli jotain mitä puuttui. Siellä oltiin kyllä joustavia ajan suhteen, sillä viisumini kerkesi mennä umpeen ennen kuin sain kaiken kasaan. He kirjoittivat passin väliin lapun, pidentäen viisumia aina viikolla eteenpäin. Vihdoin neljännellä kerralla kaikki paperit menivät läpi ja nyt minulla on hallussani marraskuun loppuun saakka voimassa oleva "väliaikainen viisumi". Sen saa heti mukaan ja siinä selitetään että virallinen viisumi on käsittelyssä ministeriössä. Marraskuussa sen pitäisi olla valmistunut ja menen silloin kyselemään sitä ministeriöstä. Sillä aikaa on aina kannettava väliaikaista paperia mukana.

Mutta nyt saa siis tosiaan hieman lomaa näistä paperihommista ja voi keskittyä paremmin kaikkeen muuhun! Tsemppiä sinulle, joka mahdollisesti tulet käymään läpi saman prosessin ja onneksi olkoon kaikille niille jotka siitä ovat joskus suoriutuneet!

~ Nina 

Fyysinen kulttuurishokki

Vietin viime viikon melko pahassa flunssassa. En oikein tiedä mistä tauti sai alkunsa, mutta annoin sille nimeksi "fyysinen kulttuurishokki", sillä luulen sen olleen kehoni reaktio kaikkeen siihen, mitä tähän asti on tapahtunut. Sillä olin todellakin väsynyt ja kun vihdoin koitti perjantai, nukuin koko päivän. Nousin ylös ainoastaan syömään ja sitten jatkoin sängyn pohjalla. 

Sain pienen muistutuksen siitä, kuinka väsyttävää elinympäristön yhtäkkinen vaihtaminen voi olla. Ensinnäkin kieli, jolla hoitaa kaikki päivittäiset asiansa. Ranska on sujunut yllättävän hyvin, mutta kyllä se vaatii veronsa. Väsyneenä on aina paljon hankalampaa muodostaa kunnon lauseita keskustellessa, ja luentojen loppupuolella on paljon enemmän sanoja, jotka menevät minulta ohi. Lisäksi suomi, englanti ja ranska sekoittuvat, vaikka toisaalta myös tukevat ajatuksiani. Yritän myös kovasti opetella malagassia, joka tietysti kanssa kuluttaa energiaani. 

Toisena nostan esille ilmaston. Vaikka talvi ei olekaan erityisen kylmä, niin täällä on paljon kosteampaa kuin Suomessa. Kun taloja ei ole lämmitetty, niin varsinkin yöllä saattaa helposti vilustua. Antananarivo on ilmeisesti myös rakennettu osittain suon päälle, joten se selittää kosteuden lisäksi myös hyttyset. Nyt olen alkanut nukkua sukat jalassa ja ostin myös hyttysverkon, niin saan paremmin unen päästä kiinni eikä tarvitse joka yö ryhtyä hyttysjahtiin ennen nukkumaanmenoa. 

Ylipäänsä kaikkiin uusiin rutiineihin sopeutuminen ottaa aikansa. Olen tavannut niin paljon uusia ihmisiä että kaikkien nimien muistaminen on mahdotonta. Lisäksi haluaisi antaa hyvän ensivaikutelman itsestään, vaikka hymyileminen flunssaisena ei aina huvittaisikaan. On varmasti monia muitakin asioita jotka vaikuttavat, joita en itse ole edes tiedostanut, vaikkapa erilaiseen julkiseen liikenteeseen tottuminen, ilmansaasteet ja niin edelleen. 

Tietenkin haluaisi myös nähdä ja kokea kaikkea, ahmia uutta kulttuuria itseensä niin paljon kuin suinkin ehtii, mutta flunssan jälkeen kyllä totean että on parempi varata aikaa myös lepäämiseen. Alkuaikoina jopa enemmän kuin normaalisti Suomessa tarvitsisi. Nyt olen kuitenkin taas täysissä voimissani ja voin jatkaa kohti uusia seikkailuja!

~ Nina

Ensimmäinen kouluviikko

Yliopistolla menin ihan ensimmäisenä tapaamaan vaihtokoordinaattoria, koska hän oli ainut henkilö joka oli vastannut sähköposteihini. Hän olikin hyvin avulias ja lähetti minut tapaamaan maantieteen laitoksen johtajaa. Johtaja ei ollut maanantaina paikalla, joten sovimme tapaamisen tiistaiaamuksi. Siitä lähtien tapasinkin hänet joka arkiaamu tällä viikolla.

Oli tosiaan aika paljon ihmisiä tavattavana ja papereita täytettävänä että saimme kirjattua minut ensinnäkin yliopiston listoille ja sen lisäksi eri laitosten kursseille. Maantieteen lisäksi luen ainakin ranskaa, ja ehkä vähän malagassia, jos saamme ryhmän kasaan. Minun piti myös maksaa "inscription"-maksu laitokselle, joka on ulkomaalaisilta opiskelijoilta 90 000 ariaria (noin 30 euroa). Lisäksi päiviin on mahtunut paljon odottelua eri paikoissa.

Ensimmäinen oppituntini oli "Géoéconomie de Madagascar". Minua oli varoiteltu etukäteen että saatan olla aika outo ilmestys, ja niinhän siinä kävi että astuessani luentosaliin opiskelijoiden joukosta kuului kunnon kuohahdus ja jotkut huutelivat "vazaha", mikä tarkoittaa malagassiksi ulkomaalaista henkilöä. Ilmeisesti ainakaan maantieteen laitoksella ei ole vähään aikaan ollut vaihto-opiskelijoita, vaikka täällä on kyllä joitakin opiskelijoita Komoreilta suorittamassa tutkintoa. Vastaanotto oli kuitenkin ennen kaikkea hyvin positiivinen ja monet tulivat heti luokseni juttelemaan ja näyttivät mihin voin istua.

Luennot ovat tähän mennessä olleet todella pitkiä, kahdesta ja puolesta tunnista yli kolmen tuntiin ilman taukoja. Niitä voi olla myös lauantaisin ja sunnuntaisin ja klo 16 alkaen. Luennoitsija kertoo ja opiskelijat tekevät muistiinpanoja. Myöhässä tulijat saatetaan heittää ulos luokasta, joten kannattaa olla koululla hyvissä ajoin ja ottaa huomioon ruuhka-ajat (joita on myös vähän vaikea ennustaa). Toistaiseksi luentojen asia on ainakin ollut hyvin mielenkiintoista, vaikka välillä pitääkin keskittyä toden teolla pysyäkseen perässä ranskan kielellä. 

Meillä on myös itsenäistä työskentelyä pienryhmissä, ja ryhmä, johon opettaja laittoi minut, on ollut todella mukava ja avulias! Kaikki huolehtivat koko ajan että tiedän mihin olen menossa ja pääsen turvallisesti paikasta toiseen (varsinkin jos luennot loppuvat vasta pimeällä), ja että ymmärrän tarvittavat asiat yliopistolla. Opiskelijat tietävät myös, missä on puhtaimmat paikat syödä lounasta, meidän tiedekunnassa on esimerkiksi hyvä pieni "cafeteria". Kaikki myös kyselevät paljon Suomesta, ja piti jo vähän lueskella Wikipediaa kun laitoksen johtaja alkoi kysellä Suomen tuonti- ja vientituotteista. Vein laitokselle myös Suomi-aiheisen kirjan ja opiskelijoille salmiakkia.

Tällaista täällä heinäkuussa 2013, toivottavasti Suomessa on hyvät lomailukelit!

~ Nina

Saapuminen

Täällä ollaan! Ensimmäinen ajatukseni lentokentällä oli: "wow, tosi paljon tähtiä taivaalla!". 

Matka sujui ongelmitta, vaikka vaihtoaika Pariisissa oli vain tunnin mittainen. Lentokoneessa piti täyttää muutama lappu, mihin tuli mm. henkilötietoja, asuinpaikka Madagaskarilla ja allekirjoitettu vakuutus siitä, ettei ole matkustanut maissa, missä esiintyy keltakuumetta (jos ei ole rokotetta). Antananarivon lentokentällä Ivatossa pääsin nopeasti läpi, koska olin hankkinut viisumin etukäteen Madagaskarin suurlähetystöstä Saksasta. Nettisivuilla on hyvät ohjeet viisumin hankkimista ja maksamista varten.

Oli helpotus, että minua oltiin vastassa. Kun astuin ovista ulos, minut ympäröi suuri joukko tuijottavia ihmisiä, jotka pitelivät kylttejä saapuvia matkustajia varten. Jostain työntyi host siskoni käsi ja veti minut kaikkien keskeltä pois. Lähdimme kotia kohti työnnettyämme ensin auton käyntiin :)

Löysin perheen, jossa parhaillaan asun, amerikkalaisen ystäväni kautta Facebookissa. Hän oli asunut perheessä ollessaan Madagaskarilla. Halusin nimenomaan asua perheessä, koska siten oppisin nopeammin maan tavoille. Minulla kävi siis hyvä tuuri! Alustavasti olemme sopineet, että asun täällä kaksi kuukautta. Asunto sijaitsee Andavamamban kaupunginosassa, noin 6 km yliopistolta. Täällä on kaikki perustarpeet elämistä varten, ja suureksi ilokseni myös Internet-yhteys, jota monella ei ole. 

Aina ennen auringonlaskua suljemme ovet ja ikkunat, ettei hyttysiä tulisi sisälle. Silti niitä tulee jonkun verran, ja ne häiritsevät nukkumista aika tavalla, joten kannattaa yrittää hankkiutua niistä eroon ennen kuin sammuttaa valot. Suurin osa madagaskarilaisista on vastustuskykyisiä malarialle. Perheen äidin mielestä minun kannattaa syödä malariaa ehkäisevää lääkettä varmuuden vuoksi, vaikka kaupungissa ei olekaan niin suurta tartuntavaaraa kuin maaseudulla. Oli siis hyvä, että otin 9 kk varten Lariamia Suomesta mukaan, vaikka jotkut pitivät sitä tarpeettomana.

Rahaa sain ensimmäisen kerran vaihdettua host veljeni avulla, sillä hän tarvitsi euroja ja minä ariareja. 1 euro on tällä hetkellä noin 2800 ariaria, joten on hieman hankalaa laskea, kuinka paljon mikäkin maksaa. Ensimmäiseksi ostin SIM-kortin, joka toimii myös omassa puhelimessani. Se maksoi alle euron ja siihen voi ladata haluamansa summan rahaa melkein miltä katukojulta tahansa. Tällä hetkellä Antananarivossa on kolme liittymää (Orange, Telma ja Airtel), joista kahta ensimmäistä käytetään kuulemma eniten. Ostimme minulle Telman SIM-kortin, joten toiseen Telman liittymään soittaminen on halvinta. 

Tänään kävin ensimmäistä kertaa yliopistolla ja tapasin vaihtokoordinaattorin. Lähdimme etsimään maantieteen laitoksen johtajaa hänen assistenttinsa kanssa, mutta johtaja oli juuri kokouksessa. Huomenna uusi yritys!

~ Nina

Kaksi päivää lähtöön

Heip!

Tämän blogin on tarkoitus olla suomalaisen vaihto-opiskelijan näkökulmasta kirjoitettu katsaus Antananarivon yliopistoelämään ja ylipäänsä elämään Madagaskarilla. Blogi kertoo vaihdostani yleisluontoisesti, ja siitä on toivottavasti apua kaikille, jotka pohtivat mahdollista omaa vaihtoa kohteenaan Madagaskar. Blogi linkitetään Helsingin yliopiston Flammaan ja tämän blogin kautta voi olla myös suoraan yhteydessä minuun, mikäli akuutteja kysymyksiä herää.

Tänä vuonna tilanne on hieman erikoinen, sillä olen lähdössä matkaan vasta nyt. Yleensä lukuvuosi on alkanut Antananarivossa jo maaliskussa, mutta viime vuosien poliittisen tilanteen, sekä yliopistoakin koskeneiden lakkojen vuoksi opintojen alku viivästyi tähän saakka. Tänään kaikki näyttää kuitenkin hyvältä, ja minun pitäisi päästä matkaan torstaiaamuna!

Muusta ei sitten paljon olekaan tietoa, mikä tässä niin jännittävää onkin. :) Palataan asiaan, kun pääsen perille ja saan Internet-yhteyden toimimaan!

~ Nina