22. elokuuta 2013

Neljäs kerta toden sanoo, melkein

Tyytyväinen "väliaikaisen viisumin" omistaja kuittaa! Prosessi oli hankala ja jatkuu edelleen, mutta ainakin nyt on vähän taukoa noista paperihommista. 

Viisuminhankinta alkoi jo Suomessa, heti kun sain tiedon että minut on hyväksytty vaihtoon (noin 2 kk ennen lähtöä). Madagaskarin suurlähetystö Saksassa hoitaa (ainakin vuonna 2013) Pohjoismaiden asioita, joten kannattaa varautua lähettämään kaikki paperit, passi mukaanlukien, sinne. Nettisivuilla on hyvät ohjeet kaikesta mitä tarvitsee, mutta epäselvyyksissä kannattaa aina soittaa ja kysyä. Työntekijät ovat mukavia, kunhan muistaa puhua kohteliaaseen sävyyn (Madame jne.). Minun kohdallani he esimerkiksi soittivat minulle vielä erikseen kun joitain papereita puuttui, joita ei ollut mainittu nettisivuilla. Sain sitten lähettää ne s-postilla, kun oli jo aika kiire. Tärkeintä on siis toimia ajoissa, sillä prosessissa voi kestää kaikkia papereita keräillessä. Esimerkiksi rikosrekisteriotteen tilaaminen kesti noin viikon. Kunhan kaikki on oikein täytetty niin viisumin saa kyllä.

Viisumi, jonka sain oli "visa long sejour étudiant - transformable". Se on voimassa vain ensimmäisen kuukauden maahantulon jälkeen, joten pidennysprosessi kannattaa aloittaa jotakuinkin heti. Host veljeni on töissä ulkoministeriössä, joten hän pystyi onneksi neuvomaan aika paljon. Jos hoitaa asioita yksin niin kannattaa kysyä neuvoa aina ja kaikilta kun vain pystyy, silloin menee luultavasti kaikki oikein paljon nopeammin. 

Tänä vuonna viisumiasioita hoitaa sisäministeriö. Se sijaitsee Lac Anosyn lähellä muiden ministeriöiden takana, sellainen harmaa rakennus. Oikea ikkuna löytyy kysymällä ja ovessa on lista papereista, mitä tarvitsee. Me kysyimme vielä varmuuden vuoksi virkailijalta, ja hän kirjoitti lapulle mitä kaikkea minulta puuttui. Osa papereista on siis samoja mitä tarvitsi jo Suomessa, joten kunhan kaikki alkuperäiset ovat mukana, niin on jo pitkällä. Kohdallani ongelmaksi muodostui virallinen läsnäolotodistus ja opintosuoritusote, sillä alkuperäiset oli pitänyt jo lähettää silloin Saksaan ja minulla oli enää kopiot mukana. Jouduin siis tilaamaan ne uudestaan Suomesta. Eli alkuperäisiä kannattaa ottaa useammat Suomesta mukaan!

Kaikki kopiot piti käydä todentamassa tai laillistamassa kunnantalolla (à la commune). Antananarivo on jaettu kuuteen eri osa-alueeseen ja kunnantalo on eri riippuen siitä missä asut. Todentaminen (certifier) tapahtuu niiden kopioiden osalta missä ei ole kenenkään allekirjoituksia ja laillistaminen (légaliser) kuvallisen henkilötodistuksen kanssa niiden papereien osalta jotka on allekirjoitettu. Rakennuksen seinällä oli isolla kyltti "EI KORRUPTIOTA", mutta siitä huolimatta yksi virkoilijoista sanoi antavansa leiman puolet halvemmalla jos maksamme suoraan hänelle. Emme kuitenkaan suostuneet tähän vaan maksoimme oikean summan (2400 Ar eli alle euron). Kannattaa ottaa kaikki kuitit talteen maksuista.

Toinen paikka missä täytyy käydä on sisäministeriön "Prefecture de Recensement", joka sijaitsee Tsimbazazan korttelissa. Sieltä täytyy hakea todistus, että sinut on kirjattu asukkaaksi Antananarivoon. Tämä tehdään väestönlaskentaa varten. Sinne tarvitsi myös kirjallisena pyynnön ja todistuksen siitä että on kirjoilla sekä koulussa että omassa korttelissa. Aina tarvitsee myös muutaman passikuvan, meneepä minne tahansa. Niitä on kulunut tähän mennessä kaikki 16 kappaletta jotka otin mukaan, toivotaan ettei siis enää tarvitsisi! Ohjeet kirjalliseen pyyntöön ja lista muista papereista löytyy prefektuurin aulasta. 

Sisäminiteriössä kävin pyörähtämässä 4 kertaa, sillä aina oli jotain mitä puuttui. Siellä oltiin kyllä joustavia ajan suhteen, sillä viisumini kerkesi mennä umpeen ennen kuin sain kaiken kasaan. He kirjoittivat passin väliin lapun, pidentäen viisumia aina viikolla eteenpäin. Vihdoin neljännellä kerralla kaikki paperit menivät läpi ja nyt minulla on hallussani marraskuun loppuun saakka voimassa oleva "väliaikainen viisumi". Sen saa heti mukaan ja siinä selitetään että virallinen viisumi on käsittelyssä ministeriössä. Marraskuussa sen pitäisi olla valmistunut ja menen silloin kyselemään sitä ministeriöstä. Sillä aikaa on aina kannettava väliaikaista paperia mukana.

Mutta nyt saa siis tosiaan hieman lomaa näistä paperihommista ja voi keskittyä paremmin kaikkeen muuhun! Tsemppiä sinulle, joka mahdollisesti tulet käymään läpi saman prosessin ja onneksi olkoon kaikille niille jotka siitä ovat joskus suoriutuneet!

~ Nina