Minä ja noin sata muuta maantieteilijää olemme nyt turvallisesti takaisin vuorten lomassa, täällä pääkaupungissa! Opintomatka on ohi, ja täytyy sanoa että ne olivat varmasti kymmenen elämäni tähän asti mielenkiintoisinta päivää - ja yötä.
Poliittisesta tilanteesta ja muista ongelmista huolimatta Antananarivon yliopiston maantieteen laitos järjestää joka vuosi 2. ja 3. vuoden opiskelijoille opintomatkat johonkin päin Madagaskaria. 3. vuoden opiskelijat lähtivät tällä kertaa kohti länsirannikolla sijaitsevaa Morondavaa (kuva 1). Mukana oli myös yhdeksän laitoksen opettajaa.
Kuva 1. Opintomatkan reitti. Yövyimme mennessä muutaman yön Antsirabessa ja Miandrivazossa.
Olosuhteet olivat suhteellisen rankat, varsinkin tällaiselle kaikkiin mukavuuksiin tottuneelle suomalaistytölle. Kuljimme kahdella täyteen ahdetulla bussilla Madagaskarin heikkokuntoisia teitä pitkin. Molemmista busseista puhkesi kerran rengas, mutta onneksi kaikkeen oli varauduttu etukäteen. Täytyy sanoa, että malagassit osaavat kyllä matkustaa, tunnelma oli erinomainen koko reissun ajan! Myös kello kaksi aamuyöllä kun kaikkien on noustava bussista että bussi saadaan autettua lankkujen avulla sillan yli.
Ruokailu tapahtui omakustanteisesti pienissä "gargoteissa" aina kun olimme jossain kaupungissa - tien päällä söimme "maantieteilijän lounaan" eli mitä kukin oli ostanut itselleen etukäteen. Ottaen huomioon malagassien yhteisöllisen kulttuurin, kaikki toisin sanoen jaettiin kaikkien kesken. Yöpyminen tapahtui lattiamajoituksena kaupungista riippuen paikallisissa lukioissa tai muissa rakennuksissa, missä oli suuria luokkatiloja. Ensimmäinen aamu tuli minulle pienoisena shokkina, ihmiset alkoivat heräillä siinä kolmen aikaan aamuyöstä ehtiäkseen suihkuun ennen kuin jono muodostui liian pitkäksi. Suihku oli ämpärillinen kylmää vettä ja vessa useimmiten reikä lattiassa. Mutta nopeasti siihen tottui!
Mitä sitten opimme tällä matkalla? Huikean paljon asioita. Pysähdyimme erilaisilla luonnonmaantieteellisillä kohteilla, ja näimme ensinnäkin kasvillisuuden muutoksen laskeutuassamme Antananarivon ja Antsiraben vuoristoisilta ylänköalueilta merenpinnan tasolle mangrovemetsien ja baobab-puiden ympäröimään Morondavaan. Ihmismaantieteen puolelta näimme sekä erinäköisten ja kokoisten kaupunkien kuin myös maaseudun elämää. Erityisenä mieleen jäivät Madagaskarin eurooppalaisimmaksi kaupungiksi kutsuttu Antsirabe (sivuhuomiona: se on muuten norjalaisten lähetystyöntekijöiden perustama) ja keskellä kuivaa maaseutua yhtäkkiä eteemme ilmestynyt kullankaivajien (kirjaimellisesti) kukoistava kylä. Lisäksi vierailimme erilaisissa tehtaissa, joista mieleeni muistuu parhaiten Morondavan kiinalaisomistuksessa oleva sokeritehdas kurjine olosuhteineen. Kuvassa 2 kuuntelemme maanviljelijöitä, jotka kertovat riisin-, pavun- ja maissintuotannosta Miandrivazossa. Paikallisten osuudet olivat aina malagassiksi, joten minun piti aina jälkeenpäin selvittää mistä puhuttiin.
Kuva 2. Maanviljelijä kertoo viljelytekniikoista. Ymmärsin malagassiksi, mikä lajike oli kyseessä, mutta kaikki muut yksityiskohdat piti selvittää jälkikäteen.
Noin päivän numero 7 kohdalla kaikki olivat jo erittäin väsyneitä ja muutama tyttö pyörtyikin (väsymys+kuumuus selittää aika paljon). Olin itsekin ihan poikki, ja elin jälleen pientä kulttuurishokkia. Yhteisöelämä 24/7 on näin suomalaiselle ekstrarankkaa, varsinkin kun puolet ajasta joku haluaa lainata tavaroitasi tai ottaa valokuvia kanssasi vain koska sinulla on eriväriset hiukset kuin kaikilla muilla. Onneksi opettajat ymmärsivät fyysisten hälytysmerkkien johdattelemana asian laidan, ja määräsivät kaikki pakolliselle siestalle. Illalla saimme myös luksusyöunet, peräti 7 tuntia.
Viimeinen päivä oli vapaa, jolloin saimme mennä mereen uimaan. Vihdoin vettä! Taas jälleen ymmärsin kuinka etuoikeutettu olen suomalaisena, meillä on järvenrantaa vaikka jokaiselle kansalaiselle ja ennen kaikkea me osaamme uida. Monelle malagassiopiskelijalle meressä uiminen oli lähes ensimmäinen kerta ja moni pyysikin opettamaan miten esimerkiksi kellutaan vedessä. Minä kun puolestani totuttelen tähän vuoristoelämään, niin olin kyllä ikävöinyt merta.
Paluumatkalla pohdiskelin kaikkea näkemääni ja kokemaani, enkä voi kyllä vieläkään uskoa että olen saanut kokea kaiken sen, mitä matkamme sisälsi. On uskomatonta, miten helpolta matkan järjestäminen vaikutti täällä, kaikkien vaikeuksien keskellä. Malagassit sen osaavat, kaikki järjestyy kun ei stressaa. Pays "moramora" ei ole turhaan saanut kutsumanimeään.
~ Nina
PS. Nyt näköjään onnistuin lisäilemään kuviakin ensimmäistä kertaa, toivotaan että se onnistuu jatkossakin, vaikka lataaminen kestääkin ikuisuuden!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti