Kohta tulee jo kesä!

Apua, joko nyt on syyskuu?! Viikon päästä olen viettänyt Antananarivossa kaksi kuukautta. Elämä rullaa ja tuntuu että olen sopeutunut paremmin kuin hyvin (siitä suurin kiitos kuuluu aivan uskomattoman ihanalle host-perheelleni). Ajattelin nyt kirjoittaa pienen yleiskatsauksen siitä, millaista "normaali" elämä täällä oikein on.

Yliopistolla käyn lähes päivittäin, tällä hetkellä minulla on 6 kurssia. Joka perjantai laitoksen seinällä julkaistaan seuraavan viikon lukujärjestys, eli elämää pystyy suunnittelemaan aina noin viikolla eteenpäin. Kristilliset pyhät ovat vapaita, mutta muuten lomista ei osaa sanoa etukäteen. Olen yrittänyt kysellä lukuvuoden arvioidusta päättymisajasta, ja jotkut pohtivat että kaiken mennessä todella hyvin se voisi olla jopa tammi-helmikuun vaihteessa. Opettajat yrittävätkin kiriä aikaa kiinni ja joskus sopivat 3 luentoa samalle viikolle tai luennoivat neljä tuntia putkeen. Opiskelijat ovat välillä aika väsyneitä, minä mukaan lukien. Mutta onneksi on sitten niitäkin viikkoja kun puolet luennoista on peruttu, niin kerkeää joskus levähtämään. Olen onnistunut myös välttämään sunnuntai- sekä kello kuuden aamuluennot.

Olen tullut siihen tulokseen, että perheessä asuminen oli loistava ratkaisu. Suurin osa madagaskarilaisista opiskelijoista asuu vielä kotona ja käy esimerkiksi syömässä lounaan perheensä kanssa, jos vain suinkin ehtii. Se on myös taloudellisesti kannattavaa, koska bussimatka maksaa yli puolet vähemmän kuin lounas yliopistolla. Moni työssäkäyvä henkilökin käy kotona syömässä, ja silloin esimerkiksi virastot saattavat olla kiinni. Omilleen muutetaan yleensä silloin kun mennään naimisiin. Yhteiskunta on siis rakennettu paljolti perheen varaan; yksineläminen olisi raskasta ja tulisi myös kalliimmaksi. Jotkut komorilaiset opiskelijat ja maaseudulta tulleet malagassit asuvat yksin tai sukulaistensa kanssa, mutta sanovat tekevänsä niin vain koska ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Minulla oli ensimmäinen tentti muutama viikko sitten, ja täytyy sanoa että esseevastauksen kirjoittaminen ranskaksi oli vaikeaa ja hidasta. Täällä arvostelu on asteikolla 0-20 ja jos saa yli 10 niin pääsee läpi. Taisin saada ensimmäisellä yrityksellä alle 10 pistettä, mutta jos ryhmätyömme on mennyt hyvin niin ei tarvitse mennä uusimaan. Saapa nähdä. Itselleni on myös uusi kokemus, että arvosanat julkaistaan nimilistoineen laitoksen ilmoitustaululla - kaikki voivat siis mennä katsomaan miten kukin on pärjännyt! Positiivinen asia tentissä oli puolestaan se, että paperin yläreuna taitettiin ja teipattiin tenttiä palautettaessa siten, ettei opiskelijan nimeä voi nähdä. Nimet katsotaan vasta sitten kun kaikki paperit on korjattu, eli arvostelun luulisi ainakin olevan yhtenäistä kaikille. 

Ilma lämpenee täällä vuoristossa pikku hiljaa, rannikolla on kuulemma jo todella kuuma. Välillä on vielä viileitä ja tuulisia päiviä, mutta olen kuitenkin onnistunut saamaan jo kaksi auringonpistosta aurinkorasvasta ja päähineestä huolimatta. Tänään kävin host-siskoni kanssa ostamassa tarvikkeita viikon päästä alkavaa 3. vuoden maantieteilijöiden opintomatkaa varten, ja ostin mm. lierihatun. Se suojaa toivottavasti vähän paremmin. Opintomatkasta kirjoitan sitten lisää, kun olemme päässeet turvallisesti takaisin Tanaan!

Malagassin kielen kanssa olen edennyt siihen vaiheeseen, että pystyn muodostamaan lyhyitä lauseita puhuttaessa tietyn aihepiirin asioista. Ymmärrän myös yksinkertaisia keskusteluja, mutta suurin osa menee kuitenkin vielä täydellisesti ohi. Ranskasta puolestaan on muotoutunut sujuva keskustelukieli, mutta luennoilla pitää edelleen katsoa kavereiden muistiinpanoja, että kirjoittaa varmasti sellaiset sanat oikein, joita ei ole koskaan aikaisemmin kuullut. Edistystä on kuitenkin tapahtunut paljon ja sanavarasto laajentunut huimasti! 

Näin tällä kertaa, seuraavaksi ollaankin sitten matkatunnelmissa!

~ Nina