Sakafo malagasy

Järjestimme eilen Suomi-bileet, ja siinä munavoita ja salmiakkia esiin laitellessani tulin ajatelleeksi, etten vielä ole kirjoittanut madagaskarilaisesta ruoasta.

Kun puhutaan Madagaskarista ihan yleensäkin, niin heti biodiversiteetin jälkeen on melkeinpä pakko mainita riisi. Ainakin tässä asiassa tämän saaren asukkaat voidaan laskea ennemmin aasialaisiksi kuin afrikkalaisiksi. Malagassit syövät riisiä aamupalaksi, riisiä lounaaksi ja riisiä illalliseksi. Sen kanssa voi sitten nautti mielensä mukaan jotain lisuketta, ja näin muodostuu ateria ”vary sy loaka” eli vapaasti suomennettuna riisiä ja lisuketta. Sanoessaan ettei hän syönyt illallista, kaverisi voi hyvinkin tarkoittaa ettei hän syönyt lainkaan riisiä, vaan esimerkiksi pastaa. 

Riisi on mukana myös monissa sananlaskuissa, se nähdään elämän ehtona. Sitä viljellään kaikkialla, erilaisin tekniikoin kaskiviljelystä terassiviljelyyn. Kuvassa 1 näkyy erään bussin takaikkuna ja kuvassa 2 riisipeltoja, joita voi siis bongata ihan täällä pääkaupungissakin kerrostalojen takapihoilla.

 Kuva 1. "Vesi ja riisi", niillä se bussikuskikin elää.

 Kuva 2. Maanviljelijät riisipellolla saaren länsiosassa.

Riisinvalmistuksessa ollaan tarkkoja, voisi arvioida että sitä keitetään ainakin puolet pidempään kuin Unicafé-riisiä. Riisin tulee myös palaa pohjaan ennen kuin se on valmista. Juotavana nimittäin tarjoillaan vettä nimeltä ”ranovola” (rano = vesi, vola = raha), eli vesi kaadetaan kattilaan kun suurin osa riisistä on otettu sieltä pois, ja pohjaanpalaneet mustat riisinjämät antavat juomalle maun.  Juodaan kylmänä tai lämpimänä. Itse tykkään lämpimästä ranovolasta, mutta kylmänä ei oikein mene alas. Paikallinen limu Bonbon Anglais on paljon parempaa!

Mitä sitten on ”loaka”, tämä kummallinen lisuke? Yleensä ainakin hippusen verran jotain lihaa (tosin porsaanliha on joillakin alueilla/perheillä ”fady” eli kielletty), mutta lihan kanssa syödään myös paljon erilaisia kastikkeita, papuja, vihanneksia, sekä ”ananaa” eli syötäväksi kelpaavia lehtiä (esimerkiksi bataatin ja maniokinlehdet). Yleisin valmistustapa on kattilassa, eli vähän karjalanpaistin tyyppistä ruokaa. Niin, eikä tietenkään pidä unohtaa eläinten muita osia, jotka myös hyödynnetään, kuten esimerkiksi sian korvat (kuva 3) ja kanan maksa. 

 Kuva 3. Eipähän tule jätettä, jos kerran kaikki kelpaa syötäväksi.

Kasvissyöjätkin voivat pärjätä ainakin pääkaupungissa, koska papuja, pähkinöitä ja sen sellaista on tarjolla monipuolisesti. Mutta lihakin on täällä periaatteessa ”eettisempää” kuin länsimainen tehotuotantojauheliha, sillä kanat ja muut saavat juoksennella vapaasti koko elämänsä ajan ja tiedät varmasti saavasi lähiruokaa. Myös suurin osa kaloista, ravuista, sammakoista ja mustekaloista tulevat Madagaskarin vesistöistä tai Intian valtamerestä. Esimerkiksi rannikkokaupunki Mahajangassa pyritään tuottamaan katkarapuja ettiisesti niille luonnollisessa mangroveympäristössä, kestävää kehitystä ja eroosion torjuntaa ajatellen.

Ranskanopettajani mukaan Madagaskar on äärimmäisen rikas valtio, mikäli lasketaan hedelmien ja vihannesten perusteella! Se pitääkin kyllä paikkansa, koska jo mangoja on niin montaa eri lajia, että sekoaa laskuissa (kuva 4). Täällä tosin riippuu vuodenajasta milloin mitäkin on tarjolla, toisin kuin Suomessa, jonne tuodaan mitä vaan, mistä vaan ja milloin vaan. Esimerkiksi papaijakausi oli talvella kun saavuin, litsit ja suurin osa mangoista olivat joulun tienoilla, ja nyt löytyy vihdoin avokadoja. Raha ratkaisee, sillä parhaita yksilöitä ei suinkaan laiteta kadulle myyntiin paikallisten ulottuville, vaan ne menevät vientituotteiksi. En ole koskaan ennen nähnyt näin pieniä sipuleita tai sitruunoita, sekä pelkkiä vihreitä ja erittäin käyriä paprikoita. Ja tulen sentään kylmästä Suomesta, missä lähes mikään ei kasva. 

 Kuva 4. Hedelmiä myynnissä kampuksen bussipysäkin lähellä. Mangokausi menossa.

Jos mietitte onko täällä leipää, niin ranskalaisittain patonkia löytyy kyllä melkein mistä tahansa. Samoin croissanteja ja muuta ”vaaleaa höttöä”, mutta siihen se sitten jääkin. Leipää on kuitenkin mukava syödä aamupalalla riisin sijaan! Sitten on kaikenlaisia paikallisia pikku naposteltavia, kuten ”mofo gasy” ja ”mena kely”, joko suolaisia tai makeita, riisistä tai jostain muusta jauhosta tehtyjä palleroita. Oma suosikkini on ehkä ”mofo akondro”, jossa on sisällä banaania. ”Koba” (kuva 5) on asia mistä en erityisemmin pitänyt. Ulkonäöstään huolimatta se on melko makeaa, mutten oikein tiedä mitä kaikkea se tarkalleen ottaen sisältää. Madagaskarilla on myös paikallinen, Mauritiuksellekin levinnyt pizzafirma, Gastro Pizza. Täytteenä esim. papaijaa!

 Kuva 5. Siivu "kobaa" ostettuna kampuksen urheilukentän vierestä.

Suomeen verrattuna ruoka on halpaa. Annan muutaman esimerkin: kilo jauhelihaa maksaa noin 3 euroa (9000 -10 000 Ar), tukku (= neljä tai viisi) tomaattia ehkä 7 senttiä (200 Ar), kilo banaania 30 senttiä (1000 Ar), 5 kiloa ”luksusriisiä” 3 - 4 euroa (päälle 10 000 Ar) ja 65 cl olutta pantti mukaan lukien noin 80 senttiä (2500 Ar, josta pantti 500 Ar). Ainoa mihin ehkä oikeasti kuluu rahaa, on vesi, jos ei halua juoda hanavettä. 1,5 litran pullot ovat noin puoli euroa (1300-1600 Ar) vesitilanteesta riippuen. Pääkaupungin ulkopuolella voi olla vieläkin kalliimpaa. Hanavettäkin pitäisi tietysti keittää, mihin taas kuluu kaasua.

Suurin osa malagasseista ostaa kaiken ruokansa suoraan kadulta, mutta Antananarivossa ja muissa suurissa kaupungeissa on myös muutama supermarketti, joissa ei myöskään ole kovin pahat hinnat. Ne ovat paikkoja, joissa useimmiten törmää toisiin ulkomaalaisiin. Malagassiperheeni osti marketista yleensä vain sellaiset asiat, mitä kadulta ei saanut, kuten jogurttia ja maitoa. Tosin maito on viime kuukausina ollut loppu joka paikasta, ja kaupoista löytyy vain iskukuumennettua, muualta tuotua maitoa tai maidon korviketta metallipurkeissa (tätä purkkia muuten käytetään mittayksikkönä esim. riisiä ja papua ostettaessa, yksikön nimi on "kapoka", noin 2,5 dl). Itselleni herkkua ovat olleet kaupasta löytyneet kaurahiutaleet!

Vähän kauempana kaupungin ulkopuolella on pari hintatasoltaan länsimaalaista ostoskeskusta, joissa rikkaat paikalliset shoppailevat. Suurin osa niissä olevista tavaroista on tuotu ulkomailta. Sieltä on lähdettävä etsimään jos haluaa ehdottomasti vaikkapa jotain tiettyä merkkituotetta tai esim. kasvojenpuhdistusainetta. Kävin siellä kerran ja tuntui ihan ihmeelliseltä, aivan kuin olisi ollut toisessa maassa.

Jos ostan lihaa, ostan sen ehdottomasti kaupasta, samoin kuin hygieniatuotteet ym. (kadulla on paljon feikkejä/huonolaatuisia), mutta hedelmät ja vihannekset voi mielestäni ihan hyvin ostaa kadultakin kunhan vain muistaa pestä ne aina hyvin. Isäntäperheessäni pestiin jopa saippualla. Riisin joukosta voi löytyä kadulta ostettuna pikkukiviä, joten ne pitää käydä läpi ennen keittämistä. Kaupasta löytyy ns. luksusriisiä (”riz de luxe”), josta kivet on jo poistettu. Kasvistenkin joukossa voi tietysti olla mitä vaan (kuva 6), mutta enpä tiedä kuinka vaarallista se loppujen lopuksi on. Kunhan ei syö mitään kuorineen. 

 Kuva 6. Madagaskarilainen torakka livahti asuntooni banaanien mukana.

Eilen tajusin myös sen, kuinka paljon suomalaiset käyttävät uunia ruuanvalmistuksessa. Täällä ei kaasuliedellä tai hiilillä niin vain tehdäkään laatikoita ja piirakoita. Onneksi kaupasta löytyi pullantapaista, niin saimme tarjottua bileissä jonkinlaiset laskiaispullat. Nyt isken tähän vielä jonkun herkullisemman kuvan ja tästä lähtee viimeinen kuukausi Madalla!

 Kuva 7. Riisiä ja rapuja isäntäperheen äidin laittamana. Nam!

~ Nina