10 yötä lattialla

Minä ja noin sata muuta maantieteilijää olemme nyt turvallisesti takaisin vuorten lomassa, täällä pääkaupungissa! Opintomatka on ohi, ja täytyy sanoa että ne olivat varmasti kymmenen elämäni tähän asti mielenkiintoisinta päivää - ja yötä.

Poliittisesta tilanteesta ja muista ongelmista huolimatta Antananarivon yliopiston maantieteen laitos järjestää joka vuosi 2. ja 3. vuoden opiskelijoille opintomatkat johonkin päin Madagaskaria. 3. vuoden opiskelijat lähtivät tällä kertaa kohti länsirannikolla sijaitsevaa Morondavaa (kuva 1). Mukana oli myös yhdeksän laitoksen opettajaa.

Kuva 1. Opintomatkan reitti. Yövyimme mennessä muutaman yön Antsirabessa ja Miandrivazossa.

Olosuhteet olivat suhteellisen rankat, varsinkin tällaiselle kaikkiin mukavuuksiin tottuneelle suomalaistytölle. Kuljimme kahdella täyteen ahdetulla bussilla Madagaskarin heikkokuntoisia teitä pitkin. Molemmista busseista puhkesi kerran rengas, mutta onneksi kaikkeen oli varauduttu etukäteen. Täytyy sanoa, että malagassit osaavat kyllä matkustaa, tunnelma oli erinomainen koko reissun ajan! Myös kello kaksi aamuyöllä kun kaikkien on noustava bussista että bussi saadaan autettua lankkujen avulla sillan yli. 

Ruokailu tapahtui omakustanteisesti pienissä "gargoteissa" aina kun olimme jossain kaupungissa - tien päällä söimme "maantieteilijän lounaan" eli mitä kukin oli ostanut itselleen etukäteen. Ottaen huomioon malagassien yhteisöllisen kulttuurin, kaikki toisin sanoen jaettiin kaikkien kesken. Yöpyminen tapahtui lattiamajoituksena kaupungista riippuen paikallisissa lukioissa tai muissa rakennuksissa, missä oli suuria luokkatiloja. Ensimmäinen aamu tuli minulle pienoisena shokkina, ihmiset alkoivat heräillä siinä kolmen aikaan aamuyöstä ehtiäkseen suihkuun ennen kuin jono muodostui liian pitkäksi. Suihku oli ämpärillinen kylmää vettä ja vessa useimmiten reikä lattiassa. Mutta nopeasti siihen tottui!

Mitä sitten opimme tällä matkalla? Huikean paljon asioita. Pysähdyimme erilaisilla luonnonmaantieteellisillä kohteilla, ja näimme ensinnäkin kasvillisuuden muutoksen laskeutuassamme Antananarivon ja Antsiraben vuoristoisilta ylänköalueilta merenpinnan tasolle mangrovemetsien ja baobab-puiden ympäröimään Morondavaan. Ihmismaantieteen puolelta näimme sekä erinäköisten ja kokoisten kaupunkien kuin myös maaseudun elämää. Erityisenä mieleen jäivät Madagaskarin eurooppalaisimmaksi kaupungiksi kutsuttu Antsirabe (sivuhuomiona: se on muuten norjalaisten lähetystyöntekijöiden perustama) ja keskellä kuivaa maaseutua yhtäkkiä eteemme ilmestynyt kullankaivajien (kirjaimellisesti) kukoistava kylä. Lisäksi vierailimme erilaisissa tehtaissa, joista mieleeni muistuu parhaiten Morondavan kiinalaisomistuksessa oleva sokeritehdas kurjine olosuhteineen. Kuvassa 2 kuuntelemme maanviljelijöitä, jotka kertovat riisin-, pavun- ja maissintuotannosta Miandrivazossa. Paikallisten osuudet olivat aina malagassiksi, joten minun piti aina jälkeenpäin selvittää mistä puhuttiin.

Kuva 2. Maanviljelijä kertoo viljelytekniikoista. Ymmärsin malagassiksi, mikä lajike oli kyseessä, mutta kaikki muut yksityiskohdat piti selvittää jälkikäteen.

Noin päivän numero 7 kohdalla kaikki olivat jo erittäin väsyneitä ja muutama tyttö pyörtyikin (väsymys+kuumuus selittää aika paljon). Olin itsekin ihan poikki, ja elin jälleen pientä kulttuurishokkia. Yhteisöelämä 24/7 on näin suomalaiselle ekstrarankkaa, varsinkin kun puolet ajasta joku haluaa lainata tavaroitasi tai ottaa valokuvia kanssasi vain koska sinulla on eriväriset hiukset kuin kaikilla muilla. Onneksi opettajat ymmärsivät fyysisten hälytysmerkkien johdattelemana asian laidan, ja määräsivät kaikki pakolliselle siestalle. Illalla saimme myös luksusyöunet, peräti 7 tuntia.

Viimeinen päivä oli vapaa, jolloin saimme mennä mereen uimaan. Vihdoin vettä! Taas jälleen ymmärsin kuinka etuoikeutettu olen suomalaisena, meillä on järvenrantaa vaikka jokaiselle kansalaiselle ja ennen kaikkea me osaamme uida. Monelle malagassiopiskelijalle meressä uiminen oli lähes ensimmäinen kerta ja moni pyysikin opettamaan miten esimerkiksi kellutaan vedessä. Minä kun puolestani totuttelen tähän vuoristoelämään, niin olin kyllä ikävöinyt merta.

Paluumatkalla pohdiskelin kaikkea näkemääni ja kokemaani, enkä voi kyllä vieläkään uskoa että olen saanut kokea kaiken sen, mitä matkamme sisälsi. On uskomatonta, miten helpolta matkan järjestäminen vaikutti täällä, kaikkien vaikeuksien keskellä. Malagassit sen osaavat, kaikki järjestyy kun ei stressaa. Pays "moramora" ei ole turhaan saanut kutsumanimeään. 

~ Nina

PS. Nyt näköjään onnistuin lisäilemään kuviakin ensimmäistä kertaa, toivotaan että se onnistuu jatkossakin, vaikka lataaminen kestääkin ikuisuuden!

Kohta tulee jo kesä!

Apua, joko nyt on syyskuu?! Viikon päästä olen viettänyt Antananarivossa kaksi kuukautta. Elämä rullaa ja tuntuu että olen sopeutunut paremmin kuin hyvin (siitä suurin kiitos kuuluu aivan uskomattoman ihanalle host-perheelleni). Ajattelin nyt kirjoittaa pienen yleiskatsauksen siitä, millaista "normaali" elämä täällä oikein on.

Yliopistolla käyn lähes päivittäin, tällä hetkellä minulla on 6 kurssia. Joka perjantai laitoksen seinällä julkaistaan seuraavan viikon lukujärjestys, eli elämää pystyy suunnittelemaan aina noin viikolla eteenpäin. Kristilliset pyhät ovat vapaita, mutta muuten lomista ei osaa sanoa etukäteen. Olen yrittänyt kysellä lukuvuoden arvioidusta päättymisajasta, ja jotkut pohtivat että kaiken mennessä todella hyvin se voisi olla jopa tammi-helmikuun vaihteessa. Opettajat yrittävätkin kiriä aikaa kiinni ja joskus sopivat 3 luentoa samalle viikolle tai luennoivat neljä tuntia putkeen. Opiskelijat ovat välillä aika väsyneitä, minä mukaan lukien. Mutta onneksi on sitten niitäkin viikkoja kun puolet luennoista on peruttu, niin kerkeää joskus levähtämään. Olen onnistunut myös välttämään sunnuntai- sekä kello kuuden aamuluennot.

Olen tullut siihen tulokseen, että perheessä asuminen oli loistava ratkaisu. Suurin osa madagaskarilaisista opiskelijoista asuu vielä kotona ja käy esimerkiksi syömässä lounaan perheensä kanssa, jos vain suinkin ehtii. Se on myös taloudellisesti kannattavaa, koska bussimatka maksaa yli puolet vähemmän kuin lounas yliopistolla. Moni työssäkäyvä henkilökin käy kotona syömässä, ja silloin esimerkiksi virastot saattavat olla kiinni. Omilleen muutetaan yleensä silloin kun mennään naimisiin. Yhteiskunta on siis rakennettu paljolti perheen varaan; yksineläminen olisi raskasta ja tulisi myös kalliimmaksi. Jotkut komorilaiset opiskelijat ja maaseudulta tulleet malagassit asuvat yksin tai sukulaistensa kanssa, mutta sanovat tekevänsä niin vain koska ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Minulla oli ensimmäinen tentti muutama viikko sitten, ja täytyy sanoa että esseevastauksen kirjoittaminen ranskaksi oli vaikeaa ja hidasta. Täällä arvostelu on asteikolla 0-20 ja jos saa yli 10 niin pääsee läpi. Taisin saada ensimmäisellä yrityksellä alle 10 pistettä, mutta jos ryhmätyömme on mennyt hyvin niin ei tarvitse mennä uusimaan. Saapa nähdä. Itselleni on myös uusi kokemus, että arvosanat julkaistaan nimilistoineen laitoksen ilmoitustaululla - kaikki voivat siis mennä katsomaan miten kukin on pärjännyt! Positiivinen asia tentissä oli puolestaan se, että paperin yläreuna taitettiin ja teipattiin tenttiä palautettaessa siten, ettei opiskelijan nimeä voi nähdä. Nimet katsotaan vasta sitten kun kaikki paperit on korjattu, eli arvostelun luulisi ainakin olevan yhtenäistä kaikille. 

Ilma lämpenee täällä vuoristossa pikku hiljaa, rannikolla on kuulemma jo todella kuuma. Välillä on vielä viileitä ja tuulisia päiviä, mutta olen kuitenkin onnistunut saamaan jo kaksi auringonpistosta aurinkorasvasta ja päähineestä huolimatta. Tänään kävin host-siskoni kanssa ostamassa tarvikkeita viikon päästä alkavaa 3. vuoden maantieteilijöiden opintomatkaa varten, ja ostin mm. lierihatun. Se suojaa toivottavasti vähän paremmin. Opintomatkasta kirjoitan sitten lisää, kun olemme päässeet turvallisesti takaisin Tanaan!

Malagassin kielen kanssa olen edennyt siihen vaiheeseen, että pystyn muodostamaan lyhyitä lauseita puhuttaessa tietyn aihepiirin asioista. Ymmärrän myös yksinkertaisia keskusteluja, mutta suurin osa menee kuitenkin vielä täydellisesti ohi. Ranskasta puolestaan on muotoutunut sujuva keskustelukieli, mutta luennoilla pitää edelleen katsoa kavereiden muistiinpanoja, että kirjoittaa varmasti sellaiset sanat oikein, joita ei ole koskaan aikaisemmin kuullut. Edistystä on kuitenkin tapahtunut paljon ja sanavarasto laajentunut huimasti! 

Näin tällä kertaa, seuraavaksi ollaankin sitten matkatunnelmissa!

~ Nina