Valtio, ja kun sitä ei ole

Monet ovat kyselleet, mikä tämän saaren poliittinen tilanne sitten on, kun vastaukseni moneen asiaan on ollut että "se johtuu tästä poliittisesta tilanteesta". No, tässä on oma näkemykseni tiivistettynä.

Madagaskar on itsenäistymisensä jälkeen (1960) elänyt kriisistä toiseen. Viimeisin tilanteen kärjistyminen nähtiin vuonna 2009, kun Antananarivon entinen pormestari Andy Rajoelina syrjäytti vallassa olleen presidentti Marc Ravalomananan. Ravalomanana lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan ja siellä on ja pysyy edelleenkin. Rajoelina puolestaan muutti Madagaskarin perustuslakia ja hyväksytti sen epäilystä herättäneellä kansanäänestyksellä. Tapahtumien seurauksena Madagaskar erotettiin Afrikan Unionista ja muutkin ylikansalliset elimet asettivat sanktioita ja leikkasivat kehitysapua. Arvata saattaa, että maa lähti ajautumaan entistä syvemmälle köyhyyteen. 

Neljä vuotta on kulunut sekasorrossa, mutta tilanteeseen nähden melko rauhallisesti. Malagassit näyttävät tällä hetkellä elävänsä kukin omaa elämäänsä. Kun valtio ei valvo, niin jokainen tekee mitä huvittaa ja mihin kykenee. Poliitikkoihin ei jakseta uskoa, sillä yleisen mielikuvan mukaan politiikkaan lähtevät mukaan vain ne, jotka haluavat rikastua. Ensimmäinen poliittinen keskustelu, jonka täällä kävin, oli että "tiesitkö muuten että meidän väliaikainen presidentti Andy Rajoelina oli ennen ammatiltaan DJ?". 

Ilman valtion kontrollia kuilu rikkaiden ja köyhien välillä vain kasvaa. Ruoka, työpaikat ja koulunkäynti ovat ensimmäisenä pois kaikista köyhimmiltä. Kerjäläisten määrä kaduilla on kasvanut. Ehkä pahinta on, että monikansalliset yritykset ovat huomanneet tilaisuutensa tulleen, ja syöksyneet Madagaskarille ottamaan kaiken hyödyn tilanteesta irti. Kun ei ole selvää mitä laki sanoo tai jos laki sanoo hyvin vähän, on helppo kerätä mm. maaperän rikkaudet omaan taskuun maksamatta oikeastaan mitään Madagaskarin valtiolle. Korruption kukoistaessa on myös helppo maksaa esimerkiksi sataman työntekijöille ja salakuljettaa harvinaista ruusupuuta (Dalbergia baronii) ulkomaille. Tai jättää huomioimatta tehdastyöntekijöiden oikeudet ja turvallisuuden maksimoidakseen voitot. Ei kukaan kuitenkaan tule valvomaan asiaa. Samanaikaisesti valtion suurimmat tulonlähteet pienenevät, kun turistit välttelevät saarta peläten turvallisuutensa puolesta.

Kansainvälisesti Madagaskar on sentään onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen sovun, sillä kehitysapua virtaa jälleen maahan. Ilmeisesti Andy Rajoelina hyväksyttiin "väliaikaishallinnon presidentiksi", ja tämä oli kaikille osapuolille ihan okei. Vaaleja on kuitenkin aina siirretty eteenpäin syystä jos toisestakin. Nyt kuitenkin näyttää siltä että ne olisivat oikeasti tulossa! Vaalipäiväksi on määrätty lokakuun 25. päivä. (Täytyy pitää sormet ristissä ja koputtaa puuta ym. että ne nyt sitten varmasti vihdoin järjestettäisiin.)

Kansainvälinen yhtöisö eliminoi vaaleista sekä Andy Rajoelinan että ex-presidentin vaimon Lalao Ravalomananan. Kumpikin puolue asetti uudet ehdokkaat, mutta myös edelliset ovat kampanjoissa voimakkaasti mukana. Myös pitkäaikaisen sosialistihallitsijan Didier Ratsirakan sukulainen Roland Ratsiraka on vaaleissa ehdolla. Itse Didier Ratsiraka eliminoitiin. Jotkut ovatkin sanoneet, että suurin voittaja näissä vaaleissa on kansainvälinen yhteisö, ja että Madagaskar toimii vain pelinappulana. 

Mutta Antananarivon kadut ovat tosiaan täyttyneet vaalimainoksista ja vaalipropaganda-autot ajelevat jatkuvasti tästä asunnon ohitse (kuva 1). Parasta on, että ehdokkaita on sellaiset 33 kappaletta ja lähes jokaisella ehdokkaalla on oma tarttuva vaalibiisinsä! Näitä rytmikkäitä "yhdessä voimme voittaa"-kappaleita tulee sitten televisiosta peräjälkeen. Sanomalehdet ovat televisiokanavien tavoin melko puolueellisia, eli kirjoittavat usein vain tietyistä ehdokkaista. Tämä kaikki on todella mielenkiintoista seurattavaa omasta näkökulmastani, mutta samalla toivon todella että kaikki menisi hyvin loppuun asti ja vaalit olisivat edes niin rehelliset kuin ne näissä oloissa voivat olla.

Kuva 1. Vaalimainoksia Ampefilohan kaupunginosassa. Lähes joka aamu edellisten päälle on liimattu uudet.

Viime viikolla sain myös kokea konkreettisesti mitä tapahtuu, kun valtio on siinä tilassa ettei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan. Opiskelijat aloittivat lakkoilun, sillä eivät olleet vielä kertaakaan saaneet opintotukiaan tämän lukuvuoden aikana. Yliopistolla ei järjestetty luentoja, sillä tie tukittiin ja opiskelijat heittelivät kiviä, jos joku yritti kampukselle. Ainakin neljänä päivänä poliisi tuli paikalle ja hajoitti väkijoukon kyynelkaasun avulla (kuva 2). Vaikka olimme kirjaston suojissa kavereideni kanssa, niin kaasua tuli ikkunoista sisään ja saimme siitä osamme. 

Kuva 2. EMMO-REG -joukot kampusalueella rauhoittelemassa tilannetta.

Ei se ollut kovin mukavaa, mutta toisaalta ymmärrän opiskelijoita erinomaisesti. Varsinkin heitä, jotka tulevat maaseudulta ja asuvat kaupungissa ihan yksin. Ilman opintotukea ei oikein tiedä millä sitä eläisi. Kaikki kuitenkin päättyi toistaiseksi hyvin, sillä tällä viikolla kaikille jaettiin kahden ensimmäisen kuukauden tuet. Nähtäväksi jää, millon loput tuet tulevat, ja mitä opiskelijoiden on tehtävä ne saadakseen. Sitä ennen toivon, että vaalit todellakin meneisivät hyvin, ja Madagaskarille saataisiin oikeasti enemmistön etua ajatteleva hallitus. 

Lopuksi muistutan vielä, että tämä on vain minun näkemykseni tilanteesta, ja että en todellakaan ole perillä kaikesta mitä täällä tapahtuu! Mutta jostain sentään ainakin luulen olevani. Toinen suomenkielinen versio Madagaskarin tilanteesta löytyy esimerkiksi tutkija Tuomas Aivelon muutama vuosi sitten kirjoittamasta blogista.

~ Nina