Suomi-kontakteja

Vuodenvaihteen juhlat on nyt vietetty ja siitäkin on jo hetki aikaa kun viimeksi kirjoitin blogia. Uusi vuosi on tuonut malagassielämääni hyvin paljon muutoksia, ja tässä tekstissä käytänkin niitä esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua kun ottaa oma-aloitteisesti ihmisiin yhteyttä.

Jossain vaiheessa minulle iski kova Suomi-ikävä, ja aloin pohtia löytyykö Madagaskarilta ihmisiä, jotka puhuvat äidinkieltäni. Muutenkin kiinnosti kovasti mitä suomalaiset täällä tekevät (jos tekevät), kun monet yliopistolla olivat siitä kyselleet. Suomi nimittäin on sen verran tuntematon, että suurin osa maantieteilijöistäkään ei osaa sijoittaa valtiotamme kartalle eikä siitä herää mielikuvia suuntaan eikä toiseen.

Jo Suomessa olin etsinyt hieman kontakteja kyselläkseni Madagaskarista yleisesti (mitä kannattaa pakata, mitä malarialääkkeitä suositellaan jne.) ja löysinkin itseni ennen lähtöä Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) toimistolta, jossa työskennellään myös Madagaskarin sademetsien suojelemiseksi. Puhuimme alustavasti myös kandityön mahdollisuuksista, mikäli sopiva aihe löytyy.

Saavuttuani Tanaan, menin käymään paikallisessa MICET-toimistossa, jossa SLL:n suojeluhanke toimii yhteistyössä useiden paikallisten ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Toimistolla opastettiin, mitä kaikkea voisin tehdä jos aikaa opinnoilta riittää.

Sitten tapahtui jotain lähes uskomatonta. Eräänä päivänä sain sähköpostia puolitutultani Suomesta, jonka työkaveri oli tulossa työmatkalle Madagaskarille. Tämä ehdotti tapaamista ja turha kysyäkään lähdinkö, kun tarjoutui tilaisuus puhua suomea ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Kävi ilmi, että henkilö oli Gaia Group -nimisestä suomalaisesta konsulttiyhtiöstä, ja heidät oli pyydetty Madagaskarille tekemään sosiaali- ja ympäristövaikutusten arviointia Tantalus Rare Earths AG:n mahdolliselle kaivoshankkeelle.

Tapaamisessa puhuimme aikamme, minä selittäen mm. Madagaskarin poliittisen tilanteen viimeisimpiä käänteitä ja hän työkavereineen mitä he olivat jo siihen mennessä saaneet selville. Hankkeen liittyessä läheisesti myös maantieteeseen ja geologiaan, en malttanut olla kysymättä, olisiko heillä mahdollisesti tarvetta opiskelijoille, jotka ovat parhaillaan etsimässä kandiaiheita. Poikaystäväni on nimittäin luonnonmaantieteilijä ja lukenut sivuaineena geologiaa; tuli mieleen että tämä voisi olla juuri se hänen juttunsa. Yllätyksekseni kaikki vaikuttivat kiinnostuneelta asiasta, ja vaihdoimme lisää yhteystietoja.

SLL:tä olin myös kuullut Helsingin yliopistolla olevan enemmänkin kontakteja Madagaskarille kuin tämä kansainvälinen vaihtosopimus. Tutkittuani asiaa tarkemmin paikansin nämä kontaktit enimmäkseen Viikin kampukselle. Biotieteiden laitos järjestää kenttäkursseja Ranomafanan kansallispuistossa yhdessä Antananarivon ja Fianarantsoan yliopistojen opiskelijoiden kanssa. Ranomafanassa sijaitsee myös ValBio-tutkimusasema, jota Helsingin yliopistokin rahoittaa (kuva 1).  

Kuva 1. ValBio:n yhteistyötahot.

Ajattelematta asiaa pidempään, laitoinkin viestiä kenttäkurssin järjestävälle opettajalle ja pääsin tapaamaan suomalaisopiskelijoita heidän kulkiessaan Tanan läpi Ranomafanaan. Jälleen kerran oli ihanaa päästä puhumaan suomea! Opettaja antoi minulle myös malagassiopiskelijoiden yhteystiedot, ja ennen kurssin alkua tapasin heidätkin. He olivat erittäin innokkaita opettelemaan suomea ja tietämään lisää kulttuuristamme.

Eivätkä suomalaiset tähän loppuneet. Heti seuraavalla viikolla Tanaan laskeutui professori maantieteen laitokseltani Kumpulasta! Hän oli tullut viikkiläisten kanssa tutkailemaan mitä mahdollisuuksia ValBiolla olisi maantieteilijöille, erityisesti geoinformatiikan näkökulmasta. Tapasin hänetkin pikaisesti aamulla ennen kuin he viilettivät opiskelijoiden perässä Ranomafanaan, mutta aamu oli selvästi heräämisen arvoinen, kun mukaani tapaamiseen lähti professori Antananarivon maantieteen laitokselta. Keskustelimme yhteistyömahdollisuuksista, ja minulle tuli todella hyvä mieli asiasta, sillä täällä laitoksella on toistaiseksi kovin vähän yhteistyötä muun maailman kanssa, niin kuin koko Madagaskarilla.

Viimeisenä paras: joululahjani saapui muutaman päivän etuajassa, kun poikaystäväni lento laskeutui Madagaskarille. Eikä ainoastaan lomalle, vaan hän jää tänne lähes kolmeksi kuukaudeksi! Kysyimme nimittäin MICET:in toimistolta työharjoittelumahdollisuuksia, ja he toivottivat poikaystäväni tervetulleeksi. Helsingin yliopisto myönsi kansainvälisen harjoitteluapurahan ja täällä sitä nyt sitten ollaan!

Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että jätin isäntäperheeni taakse ja muutimme yksiöön ihan yliopiston lähelle. Asuntoa ei ollut kovin vaikea löytää ja nyt säästyy aikaa kun ei tarvitse istua aamuruuhkassa, vaan voi kävellä luennoille. Perhettä tietenkin tulee ikävä, mutta aina voi kyläillä! 

En vieläkään usko kaikkea mitä on tapahtunut, mutta tuntuu että kaikki on mahdollista, jos vain uskaltaa avata suunsa oikeaan aikaan. Tsemppiä ja rohkeutta siis kaikille, jotka pohdiskelevat että pitäisikö laittaa ne hakupaperit tai pitäisikö kysäistä joltain työmahdollisuuksista. Pitäisi. Eikä myöskään tarvitse käyttää arvokkaita hetkiä esimerkiksi kandiaiheen keksimiseen, sillä maailmassa on miljoona alan työntekijää, jotka varmasti osaavat kertoa mille olisi tarvetta. Jos heiltä vain uskaltaa kysyä.

~ Nina