Veloma Madagasikara, ainakin hetkeksi

Pari päivää lähtöön, niin kirjoitan nyt ihan vapaasti tunnelmia keskittymättä mihinkään tiettyyn aiheeseen. Pakko saada purkaa näitä ristiriitaisia tunteita, kun odottaa jo kovasti näkevänsä kaikki ihmiset Suomessa, mutta samalla ihan hirveen haikee fiilis jättää Madagaskar taakse. Juuri äsken vakiolounaspaikkani täti tuli poikansa kanssa kiittämään kaikesta ihan kotiovelle asti. Olivat kyselleet ihmisiltä missä asun. Mitä siinä vaiheessa voi enää sanoa, tulee ihan älyttömän ikävä paikallisten ystävällisyyttä! Opiskelijat ovat myös tulossa lentokentälle mukaan saattamaan vaikka lento lähtee kahden maissa aamuyöllä.

Viimeiset viikot ovat tietenkin olleet ihan täynnä retkiä ja viime hetken muodollisuuksia. Muutama viikko sitten käväisin Komoreilla vähän lomailemassa, kun kokeet olivat loppuneet. Reissu oli mahtava ja tuli myös halvaksi, koska minulla oli koko ajan mukanani komorilaisten opiskelukavereideni sukulaisia. Itse asiassa yksi parhaista kavereistani täällä oikeastaan suunnitteli koko matkan aikataulun ja kohteet vaikka en edes pyytänyt niin tekemään. Minun piti vain saapua paikalle. Kiersin Komoreiden suurimman saaren (Ngadizja) ja yövyin myös kaverini kotikylässä Mohorossa (kuva 1). Oli hauska nähdä taas vähän erilaista kulttuuria!

 

Kuva 1. Mohoro-niminen kylä Komoreilla.

Ennen reissua ehdin jo aloittaa todistusten metsästyksen, koska arvasin - ihan oikein - että siihen kuluu aikaa. Kukaan ei tuntunut tietävän miten toditus täytyisi tehdä, koska täällä ei ole tapana jakaa sellaisia. Paikallisten opiskelijoiden nimet julkaistaan vuoden päätteeksi paremmuusjärjestyksessä laitoksen ilmoitustaululla, ja jos nimi löytyy listalta, on päässyt läpi ja voi ilmoittautua seuraavalle lukuvuodelle. Siispä toimin melko oma-aloitteisesti: keräsin kaikki vuoden aikana saamani arvosanat yhdelle paperille kiertämällä opettajien ja eri laitosten henkilökunnan luona.  Pyysin joka laitokselta virallisen arvosanapaperin allekirjoitettuna, ja lopulta vein nämä kaikki maantieteen laitoksen johtajalle (täällä laitosten johtajat hoitavat kaiken allekirjoittamisen), koska olen sillä laitoksella kirjoilla. Näytin hänelle malliesimerkin Helsingin yliopistuksen todistuksesta ja hän sitten naputteli tietokoneella viimeisen virallisen version ihan kaikista arvosanoistani. Sitten piti vielä kertaalleen kierrellä hakemassa leima ja johtajan allekirjoitus kaikilta niiltä laitoksilta joilla olen opiskellut lukuvuoden aikana. Antananarivon yliopiston arvosanat ovat ns. luottamuksellisia, mikä tarkoittaa että yleensä opiskelijoilla ei ole oikeutta nähdä niitä. Allekirjoituksia hakiessamme minun oli siis odotettava taka-alalla kun johtajat keskenään ottivat todistuksen kirjekuoresta ja hoitivat allekirjoittamisen. Vaikka itse olin siis juuri kerännyt ne kaikki arvosanat käsiini...

Viimeisenä tarvittiin vielä koko tiedekunnan johtajan leima ja niin minulla oli eilen (!) kädessäni suljettu kirjekuori, joka piti viedä vaihtokoordinaattorille. Hän oli paikalla tänään, avasi kirjekuoren, antoi todistuksen suoraan minulle ja allekirjoitti Letter of Confirmation-paperin. Nyt olen hyvin iloinen, sillä tämä kaikki tosiaan oli pienen työn takana. Esimerkiksi maantieteen laitoksen johtaja oli usein paikalla vain klo 7:30-8:00 välisenä aikana, eikä muidenkaan ihmisten metsästäminen kovin helppoa ollut. Joillekin opettajille soittelimme sihteereiden kanssa ja kyselimme puuttuvia tietoja, toisia odottelin tuntikausia ovien takana vain kuullakseni että joku oli hukannut sen paperin jonka viime viikolla olin tuonut (täällä siis vaaditaan yleensä kaikki pyynnöt kirjallisina). Mutta tänään siis, kuukauden taistelun jälkeen, voitto!!

Joku saattaa myös ihmetellä, miten viisumini kanssa kävi. Elin koko vaihtoaikani väliaikaisviisumilla, sillä sen aikaa jatkettiin ministeriössä joka kerta kun menin sinne kyselemään. Viimeinen päivämäärä oli 18. maaliskuuta, päivä sen jälkeen kun palasin Komoreilta. Selitin heille, että lähden kymmenen päivän päästä kotiin ja he säikähtivät pahan kerran: "mutta jos nyt annamme sinulle laskun ja käyt heti maksamassa sen pankissa niin kestää vielä vähintään 20 päivää että virallinen viisumi on valmis!" Sanoin ettei voi mitään, ja heidän oli pakko nopeuttaa prosessia. Ongelmaksi muodostui myös se, ettei minulla ole missään paikallisessa pankissa tiliä, joten en pystyisi viisumia edes pankissa maksamaan. Viimein ministeriön virkailija tyytyi ratkaisuun että minä maksan suoraan hänelle ja hän käy maksamassa summan pankissa tarvittaville tileille. Pisti vähän miettimään, että onko muka oikeasti kaikilla täällä olevilla ulkomaalaisilla pankkitili Madagaskarilla vai miten he hoitavat asiat ihmisten kanssa. Epäilytti myös jäävätkö rahani virkailijan taskuun, kyse oli kuitenkin lähemmäs 200 eurosta. Seuraavana päivänä viisumini oli kuitenkin valmis ja mieltä lämmitti myös paikallinen henkilökortti, josta sain nauttia tämän viimeisen viikon ajan. Siinä tosin luki edellisen asuinpaikkani osoite, mutta turha luulla että olisin jäänyt siitä vielä ministeriöön huomauttamaan. Vapaus tästä byrokratiasta koittaa! Täytyy myös lisätä että kukaan ei ole ikinä tullut minulta papereita kysymään, vaikka olen kuullut huhuja että monelle muulle on niin käynyt. Joten kaikesta huolimatta aina virallista paperia mukaan kun lähtee johonkin tällä saarella!

Viime viikonloppu vietettiin maantieteilijäporukan kanssa maaseudulla, yhden kaverini vanhempien luona. Käytiin vealtamassa vuoristossa (kuva 2), juteltiin syvällisiä, itkettiin yhdessä ja biletettiin nuotion ääressä paikalliseen tapaan. En olisi voinut toivoa parempaa viimeistä viikonloppua Madagaskarilla. Muutenkin olen jo niin tottunut elämään täällä, että vähän pelottaa millainen kulttuurishokki on luvassa Suomeen palatessa. En ole oikeastaan edes vielä ymmärtänyt, että lähtö oikeasti koittaa. 

Kirjoittelen ehkä vielä Suomeen palattuani vaihdon jälkeisiä tunnelmia ja muuta kivaa/hyödyllistä kun tulee mieleen, mutta itse vaihdon osalta tämä alkaa tosiaan olla tässä! Ei tosiaan uskoisi, mutta niin se on. Toivon todella että pystyn vielä jonain päivänä palaamaan ja tapaamaan kaikki ne ihanat ihmiset, jotka nyt jäävät taakse.

Kiitos kaikille jotka blogia ovat lukeneet ja toivottavasti tästä tosiaan oli myös jotain hyötyä heille, jotka vaihdosta haaveilevat! :)

 

Kuva 2. Voitto. Ihan tämä koko vaihtovuosi.

~ Nina